Apulaisrehtori (virka, kokonaistyöaika)
Helsingin kaupunki
Helsingin kuvataidelukio on Suomen suurin kuvataiteen ja visuaalisen taiteen erityistehtävälukio. Lukiossamme opiskelee tällä hetkellä 650 opiskelijaa, jotka kaikki ovat kuvataiteen erityistehtävälinjalla. Syksyllä 2025 erityistehtävälinjan rinnalla aloittaa yleislinja. Lukiomme tulee kasvamaan tulevina vuosina muutamalla sadalla opiskelijalla. Apulaisrehtorina johdat osaltasi lukion toimintaa kaupunkistrategisten tavoitteiden mukaan ja toimit oman yksikkösi esihenkilönä. Toimit osana lukion johtotiimiä, johon kuuluu rehtori ja kaksi apulaisrehtoria; johdat heidän kanssaan yhdessä lukion pedagogista toimintaa ja taloutta sekä tila- ja turvallisuusasioita. Osallistut myös lukion sidosryhmäyhteistyöhön. Miksi tulisit juuri meille? Lukiomme päärakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Torkkelinmäellä Helsingin Kalliossa. Osa opetuksesta annetaan remontoidussa Taiteen talossa osoitteessa Siltavuorenpenger 10 syksystä 2025 alkaen. Taiteen talossa toimii myös Kallion ilmaisutaidon lukio. Lukiomme eetoksena on olla innovatiivinen edelläkävijä. Taiteen erityisen tehtävän ohella suhtaudumme opetukseen ja oppimiseen sekä opiskelijoiden opiskelukyvyn ylläpitoon intohimoisesti. Meillä opiskelijat ovat kaiken toimintamme keskiössä joka päivä. Meillä pääset mukaan mukavaan ja yhteistyötä arvostavaan työyhteisöön! Lukiomme on laajasti verkostoitunut niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Vietämme 100-vuotisjuhlavuotta ensi lukuvuonna! Täällä voit tutustua lukiomme toimintaan, toimintakulttuuriin sekä opetustarjontaan ja opiskelijoiden tukeen: https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/helsingin-kuvataidelukio Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut kuten 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin ja kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme osoitteessa https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille#henkilostoedut Tehtävästä maksettava palkka on 5351,83€ kuukaudessa + mahdolliset kokemuslisät. Mitä toivomme sinulta? Arvostamme taitoa kohdata nuoria myötätuntoisesti ja arvostaen sekä kykyä luoda turvallista ja kannustavaa opiskeluympäristöä. Toivomme, että opiskelijoiden hyvinvoinnin kehittäminen on lähellä sydäntäsi. Otat ketterästi haltuun lukion johtamiseen liittyviä järjestelmiä (mm. Kurre, Primus, Sarastia). Johtamistyösi raameina ovat Helsingin kaupungin johtamisen kulmakivet: näkemyksellisyys, innostus, linjakkuus ja toimeenpanokyky. Ne kuvastavat, millaista yhtenäistä johtamiskäyttäytymistä ja jokapäiväisiä tekoja kaupunki odottaa johdolta ja esihenkilöiltä. Näkemyksellisyys liittyy ymmärrykseen kaupungin strategiasta sekä sitä tukevista tavoitteista. Innostus viittaa esihenkilön omaan esimerkkiin ja energiaan. Linjakkuuden ytimessä on johdonmukainen ja eettinen johtaminen ja toimeenpanokykyyn kuuluu tavoitteiden saavuttaminen tiimin kanssa ja tehtävien delegoiminen. Miten rekrytointi etenee? Jätäthän hakemuksesi 15.4. klo 15 mennessä. Ensimmäiset henkilökohtaiset haastattelut järjestetään 25.4. On mahdollista, että rekrytointiprosessiin sisällytetään videohaastatteluvaihe sekä toimintatyylianalyysi tai henkilöarviointi. Kelpoisuusehto: Apulaisrehtorilta vaaditaan sama kelpoisuus kuin rehtorilta. Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998/986 mukaan: 1) ylempi korkeakoulututkinto; 2) asetuksessa säädetty lukionopettajan kelpoisuus; 3) riittävä työkokemus opettajan tehtävissä; sekä 4) opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Luemme eduksi esihenkilökokemuksen sekä opiskeluhuollollisen osaamisen ja kokemuksen. Tehtävään valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003, 7 §) perusteella hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä työnhakulomake normaalisti. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Valitsemme haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä. Anonymiteetin säilymisen varmistamiseksi lisätietojen antajana toimii Alppilan lukion rehtori Susanna Kalmari (susanna.kalmari@hel.fi). Susanna Kalmari susanna.kalmari@hel.fi
Vastaavat työpaikat
Apulaisrehtori (virka, kokonaistyöaika)
Apulaisrehtori (virka, kokonaistyöaika)
Apulaisrehtori

Virka-apulaisrehtori, Leppäkorven koulu
