
Harjoittelu Porvoon Ohjaamossa
Ohjaamo Porvoo
Hei sinä toisen tai kolmannen vuoden sosiaalialan opiskelija, tule harjoitteluun Porvoon Ohjaamoon! Ohjaamo Porvoo on vuonna 2016 perustettu nuorten monialainen palvelupiste ja yhteistyön alusta. Ohjaamossa työskentelee joukko ammattilaisia, jotka edustavat kaupungin, hyvinvointialueen, työllisyysalueen sekä kolmannen sektorin toimijoita. Ohjaamossa on tavattavissa mm. ohjaamotyöntekijä, työllisyysasiantuntijat, sosiaaliohjaaja, asumisohjaaja, walk in-terapeutti, työttömien terveydenhoitaja ja kuukausittain myös Kelan työntekijä, talous- ja velkaneuvoja sekä opinto-ohjaaja. Ohjaamoa koordinoi Porvoon kaupungin työllisyyspalvelut. Ohjaamon toiminnan tavoite on, että nuori saa ovesta sisään tullessaan käyttöönsä koko Ohjaamon moniammatillisen tiimin osaamisen. Palvelupiste toimii kaksikielisesti ja palvelee kaikkia alle 30-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia. Ohjaamon palvelut ovat maksuttomia. Tarjoamme mielenkiintoisen harjoittelupaikan, jossa pääset kurkistamaan millaista on työskennellä monialaisessa palvelussa. Meillä pääset tekemään asiakastyötä nuorten ja nuorten aikuisten kanssa, tuottamaan viestintämateriaalia ja harjoittelemaan niin itsenäistä kuin tiimityöskentelyäkin. Myös sinun ajatuksillasi ja toiveillasi on merkitystä, tavoitteenamme on saada sinulle merkityksellinen ja opettava harjoittelu. Tukenasi sinulla on kehittämismyönteinen työyhteisö, jonka kanssa on helppo olla ja oppia. Porvoo on kaksikielinen kaupunki, joten ruotsin kielen osaaminen on plussaa, joskin ei välttämättömyys. Laita meille viestiä ja tule tutustumaan, katsotaan yhdessä, olisiko Ohjaamo sinulle hyvä harjoittelupaikka! Otamme harjoittelijoita ympäri vuoden. Valitettavasti voimme tarjota vain palkattomia harjoittelujaksoja.