
Henkilökohtainen avustaja, Kuopio, keskusta
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Hei henkilökohtainen avustaja, meillä Pohjois-Savon hyvinvointialueella on Sinua kiinnostavia työtehtäviä! Pohjois-Savon hyvinvointialueen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa kesäsijaisuuteen työsuhteeseen 25-vuotiaalle nuorelle neidille Kuopion keskustaan. Työ on päivittäistä avustamista kotona tapahtuvissa toimissa sekä kodin ulkopuolella virkistystoiminnassa. Liikkumisen apuvälineenä pyörätuoli ja kommunikoinnissa vaihtoehtoiset kommunikaatiomenetelmät ja katse ohjattava tietokone. Tehtävään kuuluu siirtoja, (avustettava on pienikokoinen). Työaika vaihtelee enintään 20-40h/vko. Kyseessä kesäsijaisuus heinä- ja elokuulle. Tehtävään haetaan savutonta, joustavaa ja ennakkoluulotonta henkilöä. Huom! työnantajalla on kissa-allergia. Työehtosopimuksen mukainen B2-palkkaryhmä, palkka 13,55€/t + mahdolliset lisät. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Kelpoisuusvaatimukset: Ei koulutusvaatimusta, etuna terveydenhuollon- tai sosiaalialankoulutus, sekä työkokemus vastaavanlaisesta työtehtävästä. Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan tai hänen edunvalvojaansa. Työssä noudatetaan koeaikaa. Haastatteluun/työsuhteeseen valitulle tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien osalta 1.1.2025 alkaen voidaan pyytää rikosrekisteriote ensimmäistä kertaa henkilökohtaisen avustajan töihin tulevalle vähintään 3 kuukauden työsuhteeseen. Lähetä meille hakemuksesi oheisen hakulinkin kautta. Lisätietoja: hopkeskus@pshyvinvointialue.fi tai puhelimitse lisätietoja voi kysyä numerosta 017-18 6366 arkisin klo 9-11 ja 14-15.
Vastaavat työpaikat
Henkilökohtainen avustaja nuorelle miehelle
Henkilökohtainen avustaja naiselle
Henkilökohtainen avustaja nuorelle miehelle
Henkilökohtainen avustaja naiselle
Henkilökohtainen avustaja miehelle
Lähihoitaja, Keravan kotihoito, kesätyö
Henkilökohtainen avustaja miehelle
Henkilökohtainen avustaja miehelle
Henkilökohtainen avustaja
Lähihoitaja sekä alan opiskelija, Korson kotihoito, kesätyö
Henkilökohtainen avustaja naiselle
Henkilökohtainen avustaja, Mehiläinen henkilökohtainen apu Varkaus
Personal assistant, Helsinki
Henkilökohtaisen avustajan kesälomasijaisuus, 16h/vko, Siikainen
