Hiusalan osaaja - Parturi - Kampaaja
Hiushuone Kerho
Hiusalan osaaja, joka jo painanut vuosikymmeniä tai vasta hiljattain alalle tullut. Sillä ei oikeastaan ole väliä. Kerholla on menestyneet vuosien saatossa hiustenlaittajat hyvinkin erilaisista taustoista ja lähtökohdista. Meille on tärkeää, että voit loistaa omana itsenäsi ja toteuttaa työtäsi asiakkaidesi eduksi. Kilpailukykyinen vuokra ja hyvät arvostelut sosiaalisessa mediassa, Googlessa ja Timmassa luovat hyvän pohjan yrittämiselle. Liikkeen sosiaalisen median kanavat ovat käytössäsi oman henkilöbrändisi tukemiseen, tai voit olla myös itsenäisempi tekijä keskittyen asiakkaisiisi matalammalla profiililla vähät välittäen sosiaalisesta mediasta. Voit tehdä työtäsi omista mielenkiinnon kohteistasi ammentaen, eikä työtäsi ohjailla liikaa liikkeen puolesta. Liikkeenä haluamme tukea kehittymistäsi ammattilaisena, tai saat myös rauhan tehdä työtä, kuten tähänkin asti. Meille on tärkeää asiakaslähtöinen ja huomioonottava palvelu. Ystävällisyys toisia työntekijöitä kohtaan on myös suotavaa. Kerholla työskentelee nyt 3 vakituista ja muutama osa-aikainen. Työvuosissa kokemusta on kymmeniä vuosia. Liikkeen päävärisarjana on Sim, jonka käyttö on suotavaa. Muun värisarjan käyttö ei myöskään ole kiellettyä. Kotimaisuus on meille tärkeä arvo, tai vähintään lähellä tehty, siksi Sim valikoitunut pääsarjaksi. Värisarjan käyttöön saat hyvän koulutuksen alussa ja jatkuvan tuen halutessasi. Toisena sarjana myynnissä on Kevin Murphy, jota olemme myyneet jo 15 vuoden ajan. Myös tähän säännöllisiä koulutus/inspiraatiopäiviä. Saat hyötyä myös Kerhon kattavista sopimusalennuksista teknisiin ja myytäviin tuotteisiin. Vuokra sisältää kaiken omia teknisiä käyttötuotteitasi lukuunottamatta. Kyllä, myös maksuliikenteen ja kumihanskat. Erikoisuutena Kerholla on nyt yli kolme vuotta pyörineet noin kahden kuukauden välein vaihtuvat taidenäyttelyt, joita pääset ihastelemaan asiakkaidesi kanssa työnteon lomassa. Liike on avara ja asiakaspaikkamme ovat sijoiteltu ajatuksella. 1908 rakennettu talo ja sen avara huoneisto toivottaa tervetulleeksi sinut ja asiakkaasi. Voi soittaa aina ja laita viesti perään, jos en ole tavoitettavissa. Spostiin vastaan saman päivän aikana.
Vastaavat työpaikat