Hoiva-avustaja, Koivukodin asumisyksikkö
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimiala, Vammaispalvelut Hoiva-avustaja, Koivukodin asumisyksikkö Ruukkukuja 5 (4.krs), 01600 Vantaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen. Tule sinäkin osaksi hyvantekijät-joukkuettamme! Hei sinä sosiaali- ja terveysalan osaaja, tule Koivukotiin Vantaalle tekemään kanssamme haastavaa, mutta antoisaa työtä kehitysvammaisten parissa! Haemme nyt uusia HOIVA-AVUSTAJIA tehostetun palveluasumisen yksikköömme vakituiseen työsuhteeseen. Koivukoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Vantaan Myyrmäessä, Myyrinkodin neljännessä kerroksessa. Yksikössämme on kaksikymmentäkaksi asumispaikkaa. Suurin osa asukkaistamme on ikääntyneitä, mutta nuorimmat asukkaamme ovat 18-vuotiaita. Osa asukkaistamme on omatoimisia, osa tarvitsee tukea kaikkiin päivittäisiin toimiin. Sopisitko joukkoomme? Käytämme asiakkaidemme tarvitsemia vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä ja olemme parhaillaan luomassa strukturoitua toimintamallia tiimimme kanssa. Voit vaikuttaa omaan päivääsi ja luoda tai kehittää toimintamalleja kanssamme. Tehtävä voi sopia sinulle mainiosti, jos sinulla on laaja näkemys ja ymmärrys luottamusta rakentavasta sekä ylläpitävästä omaisyhteistyöstä. Toivomme, että sinulla on kanssamme yhteinen tahtotila palvelulähtöiseen hoitoon kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa. Tarvitset toisinaan osaamista myös eri tavoin haastavien tilanteiden ratkaisemiseen. Työsi tukena on perehdytyksen jälkeenkin osaava tiimimme, joka tuo arkeesi iloa ja valoa! Työ vaatii suomenkielen suullista ja kirjallista osaamista. Työskentely meillä Teemme monenlaista yhteistyötä erilaisten ammattilaisten, kuten puheterapeuttien, fysioterapeuttien, oppilaitosten ja päivätoiminnan kanssa. Päiviämme rytmittävät ruokailut, ulkoilut, asioilla käymiset sekä muut arjen rutiinit tai tähtihetket asukkaidemme yksilöllisten tarpeiden mukaan. Siivouksesta meillä vastaa kerroksen oma siistijä. Hoiva-avustajana työtä tehdään kahdessa vuorossa (aamu 715:00, ilta 1321:00). Aamu- ja iltavuoroissa työskentelee useampi työntekijä ja tällä hetkellä meillä on voinut vaikuttaa hyvin omiin työvuoroihin. Lisäksi yksikössämme työskentelee arkipäivisin asumispalvelujen lähijohtaja sekä apulaisosastonhoitaja, joka toimii yksikkömme sairaanhoitajana. Tuo oma osaamisesi meille ja tule kehittämään omaa osaamistasi sekä toimintaamme yhdessä meidän kanssamme! Hakemus kannattaa lähettää heti, kutsumme hakijoita haastatteluun jo hakuaikana. Huomioimme myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Työt voit aloittaa myös joustavasti sinulle sopivana aikana. Heräsikö mielenkiintosi? Kysy rohkeasti lisätietoja Päiviltä (yhteystiedot ilmoituksen lopussa). Halutessasi voimme myös esitellä sinulle yksikköämme paikan päällä jo ennen työnhakua. Ota yhteyttä, niin sovitaan sopiva aika tutustumiskäynnille! Tervetuloa meille töihin! Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue? Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Tarjoamme lounasedun, 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä työsuhdematkalippuedun. Lisäksi käytössäsi ovat lakisääteiset työterveyspalvelumme, jotka tukevat hyvinvointiasi. Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa. Tutustu tuleviin työkavereihisi > [Töissä VAKEssa -blogit](https://vakehyva.fi/fi/tyontekijatarinat) Tietoa palvelussuhteesta: Palvelussuhteen kesto: Vakituinen, alkaen 28.04.2025 tai sopimuksen mukaan Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen Palvelussuhteen muoto: Työsuhde Kelpoisuusvaatimus: Hoiva-avustajan koulutus Muu kelpoisuusvaatimus: hygieniapassi Työpaikkojen lukumäärä: 1 Työajan lisätiedot: Jaksotyö, vuorotyö Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote, Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, Valitun henkilön luottotiedot tarkastetaan Tehtäväkohtainen palkka: 2 203,48 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti. Heräsikö kiinnostuksesi? Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00. Jäikö jokin askarruttamaan? Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme: Wilenius Päivi 0503145068 paivi.wilenius@vakehyva.fi 21.3. saakka tavoitettavissa sijaistava lähijohtajaTytti Linde (0403048191) Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi. Lue meistä lisää [Meille töihin-sivullamme](https://vakehyva.fi/fi/tyopaikat) ja tule sinäkin hyvantekijäksi! #VAKE #hyvantekijät
Vastaavat työpaikat

Kesä 2025: Lääketieteen opiskelijat (Keski-Suomen hyvinvointialue)
Kesäsijaiset, Pääskypellon palvelukoti / Sommarvikarier, Svalåkerns servicehem (Porvoo/Borgå)

Keikkatyö, Pohjoinen- ja Koillinen alue

Keikkatyö, Keskinen-, Eteläinen-, ja Läntinen alue
Lähihoitaja KESÄTYÖ, Koti- ja hoivapalvelut Hyvinvointia Kotiin Oy, Uusimaa, Porvoo
Henkilökohtainen avustaja keikkatyöhön PK-seudulle
Hoiva-avustaja / Omsorgsassistent, Väinölä (Mysrkylä/Mörskom)
Lähihoitaja Diagnostiikkakeskus
Ryhmäavustaja
Lähihoitaja/lääkintävahtimestari Hyvinkään leikkausyksikköön
Lähihoitaja Lasten kotisairaala Kesätyö
Kesäkavereita virikeohjaajiksi ikäihmisille
Kuntoutusohjaaja Kehitysvammapsykiatrian osastolle
Hoiva-avustaja vakituiseen työsuhteeseen Kuopion Validia-taloon
