Keräilijä
Worklab Oy
Keräilijöitä Sipooseen 3-vuorotyöhön HUB logistics on yksityisomisteinen, suomalainen logistiikkapalveluyritys, joka on perustettu vuonna 1992. Olemme täyden palvelun kumppani materiaalivirtojen hallintaan ja tarjoamme laadukkaat ja kokonaisvaltaiset logistiikkapalvelut yrityksille. Sipoon meijerillä tuotettavaan sisälogistiikan palvelukokonaisuuteen kuuluu materiaalien ja tuotteiden vastaanotto, hyllytys, keräily sekä pakkaustoiminnot. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu setityspalvelu, jossa tuotteita kootaan myymäläkohtaisiksi valmiiksi seteiksi manuaalikeräilynä. Mitä etsimme : Asiakkaamme tarvitsee keräilijöitä määräaikaiseen työsuhteeseen Sipooseen. Työ alkaa Huhtikuussa ja jatkuu Syyskuun loppuun. Etsimme reippaita, oma-aloitteisia ja ennen kaikkea huolellisia tekijöitä. Sinulla on mielellään jo jonkin verran työkokemusta ja olet mahdollisesti tehnyt myös vuorotyötä. Työssä kävellään koko päivän ajan, joten hyvä fyysinen kunto on tarpeen. Sinulla on hyvä suomenkielen tai englanninkielen taito. Työ on 3-vuorotyötä maanantaista perjantaihin. Vuorot alkavat porrastetusti aamusta ja kestävät 8 tuntia. Työ on niin kutsuttua äänikeräilyä. Työ tapahtuu viileävarastossa, jossa lämpötila on noin 4-5 astetta. Päästäksesi työpaikalle, tarvitset oman auton, sillä julkisilla kulkeminen ei ole mahdollista. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan palkkaasi työpanoksesi ja huolellisuutesi mukaisesti. Turvallisuuteen kiinnitetään myös erityistä huomiota ja siksi saat paikan päällä hyvän perehdytyksen. Asiakkaamme tarjoaa sinulle työsuhde-etuna vapaan saunan, uima-altaan ja kuntosalin käytön. Ilmaisia välipaloja voit nauttia paikan päällä ja autonkin saat mukavasti parkkiin. Miten haet paikkaa : Hae paikkaa ilmoituksessa olevan linkin kautta, sähköpostihakemuksia emme käsittele. Tee hakemus heti, sillä haastattelut alkavat jo hakuajan aikana. Lisätietoja : tiina.laukkanen@eezy.fi tai puhelimitse 050-576 5800 ma-pe klo 9-15 välisenä aikana. Seuraa meitä myös somessa! Facebookista löydymme nimelläEezy Porvooja Instagramista@eezyporvoo Eezy Oyj on Suomen laajin työelämän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla hyvän työelämän tekijä. Palvelemme asiakkaitamme mm. henkilöstövuokrauksen, yrityskulttuurimuotoilun ja johtamisen kehittämisen, rekrytointien, työllistämispalveluiden, kevytyrittäjyyden ja henkilöstötutkimuksien saralla. Me tunnemme suomalaisen työelämän sykkeen, koska työllistämme vuosittain n. 25 000 henkilöä, viemme läpi 900 organisaatioiden kehitysprojektia, analysoimme 200 000 henkilöstötutkimusvastausta ja teemme 3300 henkilöarviota. Liikevaihtomme oli 219 miljoonaa euroa vuonna 2023, ja osakkeemme noteerataan Helsingin Pörssin päälistalla. Eezy eläköön elämä ja työ. www.eezy.fi
Vastaavat työpaikat
Kesätyöt 2025 / Summer jobs 2025
Kesätyöntekijöitä metallien esikäsittely- ja varastotoimintoihin, Tibnor Oy, Hyvinkää
Kesätyöntekijöitä metallien esikäsittely- ja varastotoimintoihin, Tibnor Oy, Järvenpää
Varastotyöntekijä kesäksi, K-Auto Joensuu
Varastotyöntekijä kesäksi K-Auto Lappeenranta
Varastotyöntekijä kesäksi K-Auto Kuopio
Varastotyöntekijöitä Rovaniemelle!

Logistiikan kesätyöt #KesäksiSatamaan
Vuokraamotyöntekijä, Värväämö Group Oy
Vuokraamotyöntekijä, Värväämö Group Oy
Varastotyöntekijä
Trukkikuskeja Vierumäelle
Varastotyöntekijä, kesätyö
Terminaalityöntekijöitä keikkatyöhön Vantaalle
Varastotyöntekijä, Sisu Auto
Avoin haku: Logistiikka ja kuljetusala, Satakunta
Terminaalityöntekijä kesätyö, Savio
Terminaalityöntekijä kesätyö, Savio
