Koulunkäynninohjaaja
Lahden kaupunki
Tässä tehtävässä työsi sijoittuu toiselle yhdeksännen vuosiluokan ns. yhteistyöluokista, joille on oppilaiden tuen tarpeen mukaan kohdennettu lisäresurssia. Toimit tiiviissä yhteistyössä luokanohjaajan ja aineenopettajien kanssa. Odotamme hakijalta vähintään soveltuvaa keskiasteen tutkintoa (esim. koulunkäyntiavustajan, lähihoitajan erikoistumisala lapset ja nuoret, nuoriso-ohjaajan tai lasten ja nuorten erityisohjaajan koulutus) tai koulunkäynninohjaajan erikoisammattitutkintoa. Arvostamme vahvaa ammattitaitoa sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Toivomme, että sinulla on kokemusta erilaisten oppijoiden kanssa työskentelystä sekä valmiuksia tiimimäiseen työskentelyyn. Eduksi katsotaan osaaminen ja kokemus diabeetikko-oppilaiden kanssa työskentelystä. Tarvitset työssäsi vahvaa suomen kielen osaamista. Koulunkäynninohjaajan työaika on 29 h/vk. Kouluvuoden ajalle asettuvina loma-aikoina työnantajalla ei ole osoittaa työtä. Nämä koulujen loma-ajat ovat palkatonta vapaata. Tiirismaan koulu sijaitsee Paavolan kampuksella Lahden ydinkeskustassa. Yhtenäiskoulussamme opiskelee noin 850 vuosiluokkien 1 - 9 oppilasta, ja kasvatustehtävissä työskentelee noin 90 aikuista. Suomenkielisen opetuksen lisäksi Tiirismaalla annetaan laajamittaista kaksikielistä perusopetusta (englanti - suomi) vuosiluokilla 1 - 9 sekä painotetun musiikin opetusta vuosiluokilla 7 - 9. Lahden ruotsinkielisen koulun yläkouluopetus toteutetaan myös Tiirismaan koulun yhteydessä. Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään ma 28.7.2025 klo 15.00. Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla! https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/ Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu Edenredin työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin. Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on reilu 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200. Apulaisrehtori Mari Kiuru, mari.kiuru@lahti.fi
Vastaavat työpaikat
Koulunkäynnin ohjaajan sijaisrekisteri
Henkilökohtainen kouluohjaaja
Henkilökohtainen kouluohjaaja
Koulunkäynninohjaaja
Koulunkäynninohjaaja
Koulunkäynninohjaaja (Laurentius-koulu)
Pelikasvattaja (Minecraft-ohjaaja), School of Gaming Galactic Oy, In a galaxy far, far away.
Skolgångshandledare, Kungsvägens skola
Koulunkäynninohjaaja, Rieskalähteen koulu
Koulunkäynninohjaaja
Koulunkäyntiohjaajan sijaisuus
