Koulunkäynninohjaajan määräaikaiset tehtävät (2) Lehtikankaan koulu
Kajaanin kaupunki
TARJOAMME SINULLE Monipuolisen ja mielenkiintoisen työn koulunkäynninohjaajana Lehtikankaan koulussa. Koulun vuonna 2017 valmistuneessa rakennuksessa on uudet, modernit ja toimivat tilat ja välineet. Lehtikankaan koulu toimii monitoimitalossa, jossa on myös kirjasto ja päiväkoti. Oppilaita koulussa on lähes 800. Yleisopetuksen luokkien lisäksi koulussa on erityisluokkia monimuotoisesti sekä yläluokilla liikuntapainotteiset erikoisluokat. Tehtäviin voi kuulua aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaamista. 1. Koulunkäynninohjaajan sijaisuus vaativan tuen erityisluokassa 2. Koulunkäynninohjaajan sijaisuus vuosiluokille 7-9 Palkkaus on KVTES:n mukainen, työaika 79,95% ODOTAMME SINULTA Innostunutta otetta työhön, valmiutta tehdä yhteistyötä opettajien sekä muun henkilöstön kanssa sekä taitoa kohdata perusopetusikäiset oppilaat. Arvostamme oma-aloitteisuutta, joustavuutta, vastuullisuutta ja jämäkkää kasvatuksellista asennetta työtehtävien hoidossa. Lisäksi arvostamme nykyaikaisten opetusvälineiden ja -menetelmien hallintaa ja kehittävää työotetta. Työ on ajoittain psyykkisesti ja fyysisesti kuormittavaa. Kelpoisuusehtona on kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammatti- tai erikoisammattitutkinto, nuoriso- ja yhteisöohjaajan, sosionomin (AMK) tai lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava koulutus, joka antaa kelpoisuuden toimia tehtävässä. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin irtisanotut ja osa-aikaistetut työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot. TYÖNANTAJAN TIEDOT Kajaanissa perusopetus kuuluu sivistystoimialaan, ja sitä johtaa perusopetuksen tulosalueen johtaja. Meillä on yhteensä 13 perusopetuksen koulua, joissa on oma rehtorinsa. Kajaanin kouluja on remontoitu vastaamaan muuttuvia opetusmenetelmiä, ja tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään opetuksessa ensimmäisestä luokasta lähtien. Meillä perusopetus on monikulttuurista, ja vuonna 2021 käynnistyi myös laajamittainen kaksikielinen perusopetus, jossa opetusta annetaan englanniksi ja suomeksi. Kajaanissa on myös musiikki-, liikunta- ja matematiikkaluokat. ASTU KAJAANIN AIKAVYÖHYKKEELLE Muutto Kajaaniin edessä tai harkinnassa? Tarjoamme tukea työnhakuun ja kotiutumiseen uudessa kotikaupungissa - myös puolisolle. Lisätietoa osoitteessa: www.kajaani.fi/muuttajalle Kajaani sijaitsee keskellä Suomea toimivien liikenneyhteyksien, upeiden vaaramaisemien ja vesistöjen ympäröimänä. Viihtyisää kaupunkiympäristöä kehitetään ja hoidetaan jatkuvasti kuntalaisten iloksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. On todistettu, että Kajaanissa vuorokauteen mahtuu 26 tuntia. Viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa siitä kertyy paljon ylimääräistä aikaa. Aikaa tehdä sitä mitä olet aina halunnut tehdä. Aikaa kasvaa ja unelmoida. Kyseessä onkin ihan oma aikavyöhykkeensä, jolla on mahdollista toteuttaa asioita, joista monissa kaupungeissa voi vain haaveilla. Kajaanin aikavyöhyke on kehittynyt suojassa ruuhkaparvilta ja jonotukselta. Kajaanin aikavyöhyke sopii sinulle, joka haluat harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Toteuttaa itseäsi, saada asioita aikaan työelämässä ja viettää aikaa perheesi kanssa. Täällä sinun ei tarvitse valita tärkeiden asioiden väliltä. Lue lisää elämästä Kajaanissa: www.kajaani.fi/267 KIINNOSTUITKO? Hae meille viimeistään 22.8.2025 klo 15.00 mennessä! Hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta. Postitse toimitetut hakemukset osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani, kuoreen merkintä "Koulunkäynninohjaajan määräaikaiset tehtävät (2) Lehtikankaan koulu". Tehtäviin valittujen on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ja todistus huumausainetestauksesta. Koeaika on puolet työsuhteen kestosta. Tule osaksi osaavaa joukkoamme! Lehtikankaan koulun virka-apulaisrehtori Liisa Halonen p. 044 7100 143, liisa.halonen@edukajaani.fi
Vastaavat työpaikat