Lähihoitaja sekä alan opiskelija, Korson kotihoito, kesätyö
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Vanhusten palvelujen toimiala, Kotona asumisen palvelut Korson kotihoito Naalipolku 6 A , 01450 Vantaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva kesätyöntekijä sijaisuuteen tai harjoitteluun. Tule sinäkin osaksi hyväntekijät-joukkuettamme! Oletko kiinnostunut monipuolisesta, liikkuvasta ja itsenäisestä hoitotyöstä? Lähihoitajan työ kotihoidossa on juuri sellaista. Työpäivät eivät toistu samanlaisina, vaan antavat tekijälleen sopivasti haastetta ja sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Tule siis meille kesäksi lähihoitajan sijaisuuteen Korso kotihoitoon! Kotihoidon asiakaskunta koostuu omissa kodeissaan asuvista ikäihmisistä. Tuemme ohjauksen ja avustamisen keinoin asiakkaita asumaan kotona itsenäisesti. Asiakkaiden hyvinvointi, omannäköinen arki sekä riittävät palvelut ohjaavat työn tekemistä. Käytössämme on Apotti potilastietojärjestelmä ja käynnit kirjaamme asiakkaiden luona Rover mobiilisovelluksella. Työn tekeminen vaatii lääkeluvat, jotka on mahdollista suorittaa perehdytysaikana. Työ on kaksivuorotyötä ja sitä tehdään viikon jokaisena päivänä. Työvuoroihin on nimetty vastuuvuorolainen, joka opastaa työvuoron aikana esiin tulevissa kysymyksissä. Voit olla lähi- tai sairaanhoitajaopiskelija, vastavalmistunut tai konkari, perehdytämme sinut heti työsuhteen alussa. Odotamme sinulta hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kiinnostusta työskentelyyn ikäihmisten parissa. Apottiosaaminen katsotaan eduksi. Työ vaatii ajokorttia ja autolla ajamisen taitoa. Lähihoitaja-opiskelijalla tulee olla suoritettuna seuraavat opintokokonaisuudet: Kasvun ja osallisuuden edistäminen, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen sekä osaamisalan opinnot. Sairaanhoitajan sijaisuutta tekevällä opiskelijalla tulee olla suoritettuna 2/3 opinnoista eli 140 opintopistettä. Korson kotihoidossa työskentelee lähihoitajia, sairaanhoitajia, sosiaaliohjaaja sekä lähijohtaja. Toimipisteemme sijaitsee aivan juna-aseman vieressä. Omalla autolle löytyy hyvin parkkipaikkoja kiinteistön pihapiiristä. Tervetuloa meille töihin! Miksi kesätöihin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle? Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa. Tutustu tuleviin työkavereihisi > [Töissä VAKEssa -blogit](https://vakehyva.fi/fi/tyontekijatarinat) Tietoa palvelussuhteesta: Palvelussuhteen kesto: Määräaikainen alkaen 05.05.2025 tai sopimuksen mukaan - 30.09.2025 Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen Palvelussuhteen muoto: Työsuhde Kelpoisuusvaatimus: Lähihoitaja (Laki 817/2015 3§ tai 559/1994 5 § mukainen kelpoisuus ja oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa nimikesuojattua ammattinimikettä) Muu kelpoisuusvaatimus: Myös alan opiskelijat huomioidaan haussa (lähihoitaja- ja sairaanhoitajaopiskelijoilta edellytetään, että 2/3 opinnoista suoritettuina) Työpaikkojen lukumäärä: 4 Työajan lisätiedot: Jaksotyö, kaksivuorotyö Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote, Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, Valitun henkilön luottotiedot tarkastetaan Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti. Heräsikö kiinnostuksesi? Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00. Jäikö jokin askarruttamaan? Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme Lähijohtaja Sarita Niikko 040 861 8892, yhteydenotot arkisin klo 8-15 sarita.niikko@vakehyva.fi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme – autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi. Lue meistä lisää [Meille töihin-sivullamme](https://vakehyva.fi/fi/tyopaikat) ja tule sinäkin hyvantekijäksi! #VAKE #hyvantekijät
Vastaavat työpaikat
Henkilökohtainen avustaja nuorelle miehelle
Lähihoitajien kesätyö 2025, Lestijokilaakso
Lähihoitajien kesätyö 2025, Perhonjokilaakso
Henkilökohtainen avustaja naiselle
Henkilökohtainen avustaja nuorelle miehelle
Henkilökohtainen avustaja naiselle
Henkilökohtainen avustaja miehelle
Kotihoidon kesätyöt 2025
Lähihoitaja, Keravan kotihoito, kesätyö
Henkilökohtainen avustaja miehelle
Henkilökohtainen avustaja miehelle
Henkilökohtainen avustaja
Henkilökohtainen avustaja naiselle
Henkilökohtainen avustaja, Mehiläinen henkilökohtainen apu Varkaus
Personal assistant, Helsinki
Henkilökohtaisen avustajan kesälomasijaisuus, 16h/vko, Siikainen
