Palveluohjaaja kotoutumispalveluihin
Janakkalan kunta
Haemme Janakkalan kotoutumispalveluihin palveluohjaajaa vakituiseen virkaan alkaen 1.7.2025. Janakkalan kotoutumispalvelut palvelevat etenkin kotoutumisvaiheessa olevia asiakkaita. Kunnan vastuulla on kotoutujien neuvonta- ja ohjauspalvelut sekä asiakaspalvelu, palveluohjaajat osallistuvat asiakastyön lisäksi monialaiseen verkostotyöhön ja toiminnan kehittämiseen. Tulevaisuudessa kotoutumispalvelut toimivat kansainvälisten palveluiden edistäjänä ja seudullisena yhteistyötoimijana kansainvälisissä palveluissa. Viran tehtävät painottuvat asiakaspalveluun ja henkilökohtaiseen neuvonta- ja ohjauspalveluun. Pääasiallisia tehtäviä ovat muun muassa: Asiakkaiden neuvonta- ja ohjauspalvelut kotoutumissuunnitelmien ja alkukartoitusten tekeminen monialainen yhteistyö eri viranomaisten ja muiden sidosryhmien sekä kunnan sisäisten palveluiden kanssa kotoutumispalveluiden kehittämiseen liittyvät tehtävät Kansainväliset palvelut ja niiden kehittämiseen liittyvä työ Työ vaatii kokonaisvaltaista tietoa ja kokemusta vieraskielisten palvelusta ja kotoutumispalveluista. Tehtävä edellyttää vahvaa kohtaamisen osaamista, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja mukautuvuutta vaihteleviin tilanteisiin sekä kehittämismyönteisyyttä. Toivomme sinulta positiivista työotetta sekä hyviä tiimityöskentelytaitoja. Edellytämme hakijalta kunnan palveluiden tuntemista sekä ymmärrystä maahanmuuttajien kotoutumisesta, kotoutumiseen liittyvän lain tuntemusta ja osaamista tunnistaa tuen tarpeet. Arvostamme kehittämismyönteisyyttä ja kansainvälisten palveluiden kentän ymmärrystä, kokemusta asiakastyöstä työllisyys- ja maahanmuuttajapalveluissa, kokemusta palveluohjauksesta sekä perehtyneisyyttä maahanmuuttajatyöhön. Englannin kieli on tärkeä osa arkityötä, muu kielitaito katsotaan eduksi. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi opistotason tutkinto. Meillä on tarjota sinulle vastuullinen ja monipuolinen tehtävänkuva, työkavereiden ja esihenkilön tuki sekä hersyvää kahviseuraa mukavassa monen alan ammattilaisesta koostuvassa yhteistyötiimissä. Meillä sinulla on mahdollisuus kehittää omaa työtä ja osaamista. Kotoutumispalvelut ovat muutoksen edessä ja toivotamme sinut tervetulleeksi osallistumaan muutokseen - uudet ideat ovat tervetulleita! Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 3226,33 €/kk. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Janakkalan kunta suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Pauliina Polvinen, pauliina.polvinen@janakkala.fi, p. 050 367 9612. Tiedustelut puhelimitse 7.4. klo 14-15, 10.4. klo 14-15 tai 14.4. klo 14.30-15.30.
Vastaavat työpaikat
Viestintäasiantuntija
Asiantuntija (Kansainvälinen tutkintokoulutus)
Hankekoordinaattorin määräaikainen toimi
Konseptisuunnittelija tuoretuoteosastojen konseptien kehittämiseen ja jalkauttamiseen

Yhteisötyöntekijä
Työllisyys- ja kotoutumispäällikkö
Hyvinvointikoordinaattori (4), Hyvinvoinnin edistäminen
Hankekoordinaattori
Projektipäällikkö, Viesselä maaseutu
Hankintakoordinaattori
Kirjastopalvelupäällikkö

Projektipäällikkö matkailun elämystalous

Project manager Experience economy
Työllisyys- ja kotoutumisohjaaja
Omavalmentaja
