Psykologi julkisen sektorin tutkimuksiin, Mielen Pihlajalinna
Mielen Pihlajalinna
Haemme psykologeja julkisen sektorin tutkimuksiin Millainen on sinun unelmien työpaikkasi? Meillä Pihlajalinnassa ihminen tulee ensin; meille on mukava tulla ja meillä sinun tarpeitasi kuunnellaan. Toiminnassamme huokuu ihmisläheisyys, yksilöllisyyden kunnioittaminen sekä arvostava arki ja tähtäämme asiakkaiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Meillä jokaisen ääni otetaan huomioon ja toimintaa kehitetään yhdessä. Autamme toisiamme onnistumaan ja luomme ympärillemme iloista, mutkatonta ja turvallista työarkea. Meille on tärkeää, että ammattilaisemme voivat hyvin ja siksi kiinnitämme erityistä huomiota yhteistyöhön ja autamme sinua toteuttamaan työtäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Haemme nyt psykologeja aktiiviseen joukkoomme julkiselle sektorille tutkimusten pariin Itä- Uusimaan, Länsi- Uusimaan, Etelä- Pohjanmaan ja Lapin hyvinvointialueille. Tutkimukset painottuvat tällä hetkellä opiskeluhuoltoon mutta tarjoamme palveluita myös neuvoloihin ja aikuis asiakkaille. Pihlajalinnassa pääset työskentelemään itsenäisesti osana innostavaa ja osaavaa moniammatillista tiimiä. Työtäsi tukee Mielen Pihlajalinnan ammattilaisemme kuten erikoislääkäreiden, sairaanhoitajien, psykoterapeuttien ja muiden psykologien kanssa tehtävä yhteistyö. Tehtävä vaatii työskentelyä virka- aikana mutta tutkimuksien päivät ja määrät ovat sovittavissa juuri sinulle sopivaksi. Työskentelytavoissamme yhdistyvät etä- ja lähityöskentely. Tutkimusten osalta työtä tehdään tilauksen tehneissä terveydenhuollon yksiköissä mutta loput tehtävistäsi voit tehdä etänä. Saat hyvän perehdytyksen pihlajalinnalaiseksi ja voit aloittaa työn sopimuksen mukaan joko nyt keväällä tai syksyllä 2025. Voit toimia ammatiharjoittajana tai työsuhteessa tuntityöntekijänä. Tarjoamme sinulle: - Toimintaasi tukevat työvälineet - Kannustavan työyhteisön; kokeneet kollegat ja ammattitaitoisen työtiimin - Yrityksen tuen juuri sinun näköisen työn toteuttamiseksi Olisitko sinä etsimämme uusi pihlajalinnalainen? Jos olet kiinnostunut lisätyöstä tai haet vaihtelevuutta arkeesi ja työviikkoihisi niin tässä olisi sinulle oiva vaihtoehto ja mahdollisuus! Edellytämme Valviran vahvistamaa psykologin pätevyyttä sekä vähintään kahden (2) vuoden kokemusta kliinisestä psykologin työstä. Kielitaitovaatimuksena on erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito. Ruotsin ja/tai englannin kielen taito katsotaan eduksi. Kiinnostuitko? meillä pääset mukaan innostavaan ja osaavaan työyhteisöön. Ota yhteyttä, niin kerromme sinulle lisää tehtävästä. Liitä mielellään mukaan hakemukseen ansioluettelosi sekä tuntipalkkatoiveesi. Haethan pian joukkoomme! Lisätietoja yllä olevista ja muista työmahdollisuuksista antaa palvelujohtajaja Annika Tanskanen p. 040 614 9860 tai annika.tanskanen@pihlajalinna.fi Lisätietoja rekrytointiprosessista antaa rekrytointiasiantuntija Tiina Pasma p. 040 182 3658 tai tiina.pasma@pihlajalinna.fi Mielen Pihlajalinna Puhelin: 040 614 9860 Sähköposti: annika.tanskanen@pihlajalinna.fi Sijainti: Aleksanterinkatu 52, 00100 Helsinki
Vastaavat työpaikat
Psykoterapeutit, Saraste Mielen klinikka, Lahti
Psykoterapeutit, Saraste Mielen klinikka, Turku
Psykoterapeutit, Saraste Mielen klinikka, Helsinki

Psykologeja opiskeluhuoltoon
Psykologi, opiskeluhuolto (Askola, Myrskylä, Pukkila)
Psykologi, toimi, mielenterveyspalvelut, Ylivieska
Psykologi, Mielenterveys- ja päihdepalvelut, Loimaa
Psykologiharjoittelija (maisterivaiheen harjoittelu), lasten, nuorten ja perheiden palvelut, opiskeluhuolto, Nokia
Psykologian opiskelijoiden loppuharjoittelu
Psykologi / Psykolog (Porvoo, Loviisa / Borgå, Lovisa)

Psykologi mielenterveystyön hankkeeseen, Lohja, Opiskeluhuolto

Psykologi lasten ja nuorten palveluihin, Pohjoinen alue Iisalmi

Psykologi Lasten ja nuorten palveluihin Siilinjärvelle

Psykologi, Perhekeskuspalvelut, Kuopio (LANU) lasten tiimi
