Psykologi, lastenpsykiatria, Tays
Pirkanmaan hyvinvointialue
Lastenpsykiatrian vastuualueella hoidetaan alle 13-vuotiaita lapsia, joilla on vakavia mielenterveyden häiriöitä tai psyykkistä oireilua. Nyt haettavana olevan psykologin työ painottuu 6-12-vuotiaiden lasten parissa tehtävään työhön. Työskentely painottaa erikoissairaanhoitoon ohjattujen lasten ajankohtaisen psyykkisen voinnin ja toimintakyvyn arviointiin sekä jatkohoidon suunnitteluun yhteistyössä perheen ja verkoston kanssa. Psykologi toimii oman alansa asiantuntijana moniammatillisessa työryhmässä. Voit hakea tehtävää, mikäli olet Suomessa laillistettu psykologi. Kokemus kliinisen psykologin työstä, lasten psykologisista tutkimuksista sekä perheiden, koulun ja muiden verkostojen kanssa katsotaan eduksi. Psykologin ammatillisen asiantuntemuksen lisäksi edellytämme kykyä sekä itsenäiseen työskentelyyn että toimimiseen työryhmän jäsenenä. Arvostamme hyviä psykologian tietoja ja taitoja, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä myönteistä suhtautumista työn ja toimintamallien kehittämiseen. Lisätietoja: Toivomme, että pystyt aloittamaan tehtävässä 28.8.2025 alkaen. Määräaikainen työsuhde kestää 13.7.2026 asti. Työ on kokoaika- ja päivätyötä. Koeajan kesto on puolet työsuhteen kestosta. Sinulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotesuoja ja 55 §:n mukainen hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys. Ennen tehtävän vastaanottamista sinun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Jos haluat osaksi työryhmää, jonka tehtävänä on tukea lapsia ja heidän perheitänsä elämän vaikeissa vaiheissa, kuulisimme sinusta mielellämme lisää. Jätäthän hakemuksen Kuntarekryssä. Mahdollisiin työtehtäviin liittyviin kysymyksiin vastaa osastonhoitaja Nina Lehtonen, p. 050 520 2753, nina.lehtonen@pirha.fi ja mahdollisiin työsuhteeseen liittyviin kysymyksiin vastaa johtava psykologi Minna Wäljas, p. 044 485 9015, minna.waljas@pirha.fi
Vastaavat työpaikat
Psykoterapeutit, Saraste Mielen klinikka, Lahti
Psykoterapeutit, Saraste Mielen klinikka, Turku

Psykologi Lastenpsykiatrian poliklinikalle Varkauteen
Opiskeluhuollon psykologi, Lounainen Lappi
Psykologi (5), perhekeskuspalvelut, opiskeluterveydenhuolto, Oulun eteläinen ja Rannikko
Psykologi, lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut
Psykologi, Kehityksellisten palveluiden vastaanotto Kotka
Psykologi, Perheneuvola Kouvola
Psykologi, Erityisen tuen asiantuntijapalvelut Seinäjoki
Psykologi, Kasvatus- ja perheneuvola Seinäjoki

Psykologi (opiskeluhuolto sekä perheneuvola, Jämsä)
Psykologi kasvatus- ja perheneuvonta

Asiakasvastuullinen työterveyspsykologi, Kajaani

Asiakasvastuullinen työterveyspsykologi, Kajaani
Perheneuvolan psykologi, Kittilä
Perheneuvolan psykologi, Inari-Utsjoki / Bearašrávvehaga psykologa, Anár-Ohcejohka
Psykologi
Psykolog, funktionshinderservicen / Psykologi, vammaispalvelut (Borgå/Porvoo)

Opiskeluhuollon psykologi, Lohjan perus- ja esikoulut, Lohja
