Rakennuttajahortonomi
Lempäälän kunta
Lempäälän kunnan yhdyskunnan palvelualueen infrapalvelut huolehtii yleisten alueiden ja katujen koko elinkaaresta, sen suunnittelusta rakentamiseen ja edelleen hoitoon saakka. Työmme on vaikuttavaa, me osaltamme mahdollistamme lempääläisten viihtymisen ja roolimme on tärkeä miellyttävän ympäristön kehittämisessä kasvavassa kunnassa. Vastuullemme kuuluvat mm. rakennetut puistot ja muut viheralueet, leikkipaikat, katuvihreä, taajamametsät ja talousmetsät. Rakennuttajahortonomina toimit maisema- ja viherasiantuntijana ja vastaat kunnan olemassa olevien viheralueiden sekä siniviherverkoston laadukkaan hoidon toteutumisesta ja kehittämisestä, kunnan puistoihin ja katuvihreään liittyvien investointikohteiden täytäntööpanosta, päätösten valmistelusta (mm. puistosuunnitelmien hyväksyminen, hankintapäätökset) ja tilaajan edustajana toimimisesta vihertöiden osalta. Lisäksi työtehtäväsi pitävät sisällään laskujen tarkastuksia, asiakaspalautteisiin vastaamista ja pienimuotoista vihersuunnittelua. Tulevalta kollegaltamme toivomme työtä kehittävää asennetta, oma-aloitteisuutta, rohkeutta kokeilla uusia toimintatapoja ja ymmärrystä viheralan uusista mahdollisuuksista esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi sekä sini-viherverkoston saralla. Tehtävä vaatii osaamista viheralueiden kunnossapidosta ja rakentamisesta sekä ymmärrystä alan säädöksistä ja normeista. Arvostamme viheralan kokonaisvaltiaista tuntemusta sekä erityisesti kasvillisuuden tuntemista. Eduksi katsotaan vihervalvojakoulutus, infra-alan RAP-pätevyys ja hankintaosaaminen. Tehtävässä toimitaan useiden sisäisten ja ulkoisten sidosrymien kanssa ja tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja. Meillä Lempäälän kunnassa on käytössä laaja työterveys, liikunta- ja hyvinvointietuus (Epassi), työsuhdepolkupyörä- sekä lounasetuus. Lisäksi Lempäälän kunnan työntekijät saavat käyttää maksutta Lempäälän koulujen kuntosaleja ja kunnassa on käytössä laaja etätyömahdollisuus. Toimipisteemme sijaitsee uudessa Lempäälä-talossa, joka sijaitsee kuntakeskustassa aivan juna-aseman vieressä. Tehtäväkohtainen palkka muodostuu tekenisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan ja tehtävässä noudatetaan koeaikaa, joka on 6 kk. Tehtävän hoitaminen edellyttää vähintään alempaa soveltuvaa korkeakoulututkintoa kuten hortonomin koulutus (AMK) tai vastaavaa korkeakoulututkintoa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Tämä tarkoittaa sitä, että hakuvaiheessa rekrytoijalta piilotetaan hakijan tunnistetiedot yhdenvertaisen hakijakokemuksen varmistamiseksi. Rekrytoija ei siis näe seuraavia tietoja: nimi, syntymäaika, sukupuoli, yhteystiedot ja CV. Lisäksi toivomme sinun ottavan anonyymin rekrytoinnin huomioon hakukirjettä/hakutekstiä kirjoittaessasi. Rekrytoivalla henkilöllä on pääsy tunnistetietoihin vasta, kun päätös haastatteluiden alkamisesta ja kutsutuista on tehty. Haastattelut pidetään viikoilla 21 ja 22. Haastattelujen jälkeen toteutetaan soveltuvuusarvioinnit ennen rekrytointipäätöstä. Lisätietoja tehtävästä antaa infrapäällikkö Tiina Pekkala p. 050 383 9422, sähköposti etunimi.sukunimi@lempaala.fi. Voit kysyä olosuhteista ja erityistarpeista myös anonyymisti, jolloin voit olla yhteydessä sähköpostitse yhdyskunta@lempaala.fi. Selvitämme asian sinulle paljastamatta henkilöllisyyttäsi rekrytoivalle esihenkilölle.
Vastaavat työpaikat