
Röntgenhoitaja: radiologia, Joensuu (id9409)
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON "Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!" HAEMME 1.6.2025 MENNESSÄ VAKITUISIIN TEHTÄVIIN KAHTA RÖNTGENHOITAJAA kuvantamiskeskuksen röntgeniin Tehtävänkuvaus Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa ja mukavassa moniammatillisessa työyhteisössämme sekä mahdollisuuden oman työn kehittämiseen ja monipuoliseen työskentelyyn. Perehdytämme sinut yksilöllisen perehdytyssuunnitelman mukaisesti. Mikäli olet kiinnostunut kolmivuorotyöstä, jossa perustehtävät koostuvat natiivi-, tietokonetomografia- ja ultraäänitutkimuksista, olet etsimämme henkilö. Edellä mainittujen modaliteettien lisäksi röntgenhoitajana voit työskennellä myös magneetissa, mammografiassa ja angioissa sekä tarvittaessa sijaistaa myös maakunnan röntgentoimipisteissä. Röntgenhoitajat työskentelevät sekä itsenäisesti, että tiiviissä yhteistyössä yksikön muiden ammattiryhmien kanssa. Teemme yhteistyötä myös Siun soten muiden yksiköiden kanssa. Odotamme sinulta valmiutta kolmivuorotyöhön, aktiivista työotetta, joustavuutta sekä kiinnostusta oman työn ja työyhteisön kehittämiseen. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, suunnitelmallisuutta, sekä taitoa toimia niin itsenäisesti, kuin moniammatillisestikin. Työaika: 3-vuorotyö Työnantajan esittely Röntgen on suurin kuvantamiskeskuksen yksiköistä. Tutkimuksia teemme hieman yli 100 000 vuodessa. Tutkimuksista pääosa tehdään keskussairaalassa. Röntgenimme sijaitsevat keskussairaalassa (arkisin toimiva ajanvarausröntgen ja 24/7 toimiva päivystysröntgen) sekä seitsemällä eri terveysasemalla. Kehitämme aktiivisesti toimintaamme ja uudistamme laitekantaamme säännöllisesti.Röntgenin tiloja on uusittu viime vuosina ja niiden uusiminen jatkuu myös seuraavina vuosina. Elokuussa 2024 saimme käyttöömme uudet natiivi-, mammo-, UÄ- ja angiografiatilat. Yksikkömme vahvuuksia ovat mahtavat työkaverit, toisten auttaminen ja moniammatillinen yhteistyö. Muun muassa näistä tekijöistä koostuu työyhteisömme rento ilmapiiri. Täydennyskoulutus on osa ammatillista kehittymistämme ja työnantajamme antamat resurssit mahdollistavat koulutukset yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Viime vuosina olemme saaneet erityisen hyvää palautetta opiskelijaohjauksestamme ja moni meillä opiskelijana ollut onkin valinnut meidät hyvien kokemusten perusteella työpaikakseen. Työpaikan sijainti: Pohjois-Karjalan keskussairaala Kelpoisuusehdot Kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 4 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia röntgenhoitajan tehtävissä. Myös loppuvaiheen opiskelijat huomioidaan. Palkkaus ja edut Tehtäväkohtainen palkka on: 2902,81 euroa / kk. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan (SOTE-sopimus). Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella kokemuslisää 3 % tai 8 %. Siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten - ePassi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna - Työsuhdepolkupyörä - Lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja - Lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja - Tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella Lisätiedot Tehtävässä on mahdollista aloittaa 30.6.2025, mutta otamme hakijoiden toiveet huomioon ja olemme avoimia neuvottelemaan ajankohdasta. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten rohkeasti ilmaise toiveesi, ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun. Haastattelut pyritään järjestämään viikolla 24. Tehtäviin valittujen on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävissä on koeaika kuusi kuukautta. Kysy lisätietoa: osastonhoitaja Hanna Kukkonen hanna.kukkonen@siunsote.fi p. 013 330 3434 tai palvelupäällikkö Satu Rantala satu.m.rantala@siunsote.fi p. 013 330 3131 Tehtäviä haetaan sähköisesti. Joensuussa 30.4.2025 Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.
Vastaavat työpaikat

Kesä 2025: Röntgenhoitajat (sädehoito, Sairaala Nova, Jyväskylä)

Kesä 2025: Röntgenhoitajat (kuvantaminen ja sairaalafysiologia, Sairaala Nova, Jyväskylä)
Röntgenhoitaja

Röntgenhoitaja, Porvoo

Röntgenhoitaja, Porvoo
Röntgenhoitaja, keikkatyö, Pihlajalinna Ite Joensuu

Röntgenhoitaja, Riihimäki
Röntgenhoitajan toimi Radiologian yksikössä

Röntgenhoitaja, Helsinki Keskuskatu

Röntgenhoitaja, Varkaus
