Ryhmäavustaja
Touhula Vähärauma
Haemme ryhmäavustajaa Touhula Vähäraumalle, Poriin. Olemme 6-ryhmäinen liikuntapainotteinen päiväkoti ja sijaitsemme Länsi-Porin alueella, Vähäraumalla. Meillä työskentelee innostunutta ja suurella sydämellä työtä tekevää henkilöstöä. Toiminnassamme painottuu pari- ja pienryhmätoiminta, jotta voimme tarjota lapsille mahdollisuuksia ikä- ja taitotasoisiin oppimiskokemuksiin koko päivän ajan. Arkeemme kuuluu myös erilaisia liikuntatempauksia sekä vanhempien ja lasten yhteisiä aamupaloja. Lisäksi retkeily on isossa roolissa meidän päiväkodissamme. Toiminnan keskiössä on lasten vahvuuksien huomioiminen ja hyödyntäminen kasvatuksessa. Jokaisella lapsella on oikeus myönteiseen kasvuun välittävässä vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten kanssa. ''Kevään 2025 henkilöstökyselyn perusteella henkilöstömme on tyytyväinen työyhteisön toimintaan ja kokee tulevansa kuulluksi työpaikallaan asteikolla 4,0 (0-5)'' Toteutamme aloituskyselyn Touhulan uusille työntekijöille säännöllisesti. Syksyllä 2024 aloittaneet uudet työntekijät antoivat valtakunnalliseksi kokonaisarvosanaksi 8,3/10 kysymykseen: "Suosittelen työsuhteeni alun perusteella Touhulaa työnantajana''. Ryhmäavustajana avustat tuen tarpeisen lapsen arjen toimintoja ja olet mukana kasvattajien kanssa ryhmätoiminnassa. Tavoitteesi on mahdollistaa tukea tarvitsevan lapsen fyysinen ja psyykkinen turvallisuus lapsiryhmässä ja pienryhmätoiminnassa. Sinulla ei ole kasvatusvastuuta, mutta toimit tiiviisti työyhteisösi kasvattajien kanssa. Koska Sinä tulet tekemään maailman tärkeintä työtä onnellisen lapsuuden luomiseksi, niin me haluamme huolehtia sinun hyvinvoinnistasi. Työntekijänä meillä olet oikeutettu mm. työterveyshuoltoon Pihlajalinnassa, Epassi-etuun 200 €/ vuosi, työhyvinvointirahaan 80 €/hlö/vuosi sekä taukokahvien ja työiltojen tarjoiluihin. Kokoaikaisen henkilökohtaisenavustajan/ryhmäavustajan kuukausipalkka sijoittuu välille 2084,63 - 2392,48 euroa kuukaudessa. Lopullinen palkka määräytyy aiempien työkokemusvuosien ja erityisosaamisen perusteella. Tämän lisäksi me tarjoamme sinulle - kattavan perehdytyksen työhösi - kannustavan, joustavan ja ketterästi kehittyvän toimintakulttuurin - hyvät koulutusmahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen Ja me odotamme sinulta - motivoitunutta asennetta, vastuuntuntoisuutta ja työhön sitoutumista - erinomaisia yhteistyötaitoja lasten, työyhteisön ja perheiden hyvinvoinnin tueksi - soveltuvaa koulutusta, kokemus erityislasten kanssa työskentelystä katsotaan eduksi - voimassa olevan rikosrekisteriotteen esittämistä, siten kuin Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) edellyttää. Työsopimus on ehdollinen hyväksyttävän rikosrekisteriotteen esittämiseen saakka. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Touhula Vähärauma Touhula on yksityinen päiväkotiperhe ja meillä on 113 päiväkotia ympäri Suomen. Olemme varhaiskasvatusalan merkittävä työllistäjä ja meillä työskentelee n. 2000 touhulalaista luomassa onnellista lapsuutta ja hyvää työelämää. Työllistämme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, -opettajia, -erityisopettajia, päiväkotiapulaisia, avustajia, päiväkodin johtajia sekä omalla asiantuntijuusalueellaan toimivia tukipalveluasiantuntijoita. Kaikilla meillä on tärkeä vastuu lasten tulevaisuuden rakentajana. Meitä ohjaavat arvomme ovat hyvinvointi, avoimuus, vastuullisuus ja oppimisen ilo. Puhelin: 010 325 8613 Sähköposti: elina.penttila@touhula.fi Sijainti: Suntinkuja 28, Pori
Vastaavat työpaikat
Kesänuoreksi Mäntänvuoren Terveyteen
Hoiva-avustaja
Ryhmäavustaja
Vakituinen kodinhoitajan/hoiva-avustajan tehtävä
Lähihoitaja Lastenosasto

Hoiva-avustaja (5), tehostettu kotikuntoutus, Vaasa
Ryhmäavustaja
Ryhmäavustaja
Hoiva-avustaja, Ravimiehentien palveluasunnot Kouvola
