
Sosiaaliohjaaja, perheoikeudellisten palvelujen yksikkö, Espoo
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Tapaamispaikan tehtävänä on mahdollistaa lapsen ja vanhemman väliset turvalliset, lapsen edun mukaiset valvotut ja tuetut tapaamiset sekä valvotut vaihdot. Tapaamisten tavoitteena on tukea lapsen ja tapaajavanhemman tai muun läheisen suhdetta ja edesauttaa sen jatkumista ja kehittymistä. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tapaamispaikassa toteutetaan perhehoitoon sijoitettujen lasten ja heidän vanhempiensa tai läheistensä valvottuja ja tuettuja tapaamisia sekä sosiaalihuoltolain 27§:n mukaisia tapaamisia ja valvottuja vaihtoja. Nyt avoinna oleva tehtävä sijoittuu pääasiallisesti perhehoidon tapaamisiin, mutta voi sisältää myös muita tiimille kuuluvia työtehtäviä. Tapaamispaikkatiimissä työskentelee johtava sosiaaliohjaaja sekä 8 sosiaaliohjaajaa. Sosiaaliohjaajan monipuolisiin työtehtäviin kuuluu lasten ja heidän vanhempiensa välisten tuettujen ja valvottujen tapaamisten toteuttaminen sekä tapaamisiin liittyvät käytännön järjestelyt yhdessä muun tiimin sekä perhehoidon sosiaalityöntiimin kanssa. Valvotuissa ja tuetuissa tapaamisissa tärkeänä tehtävänäsi on pyrkiä myötävaikutuksellasi edistämään tapaamisen toteutumista sekä varmistaa lapsen turvallisuuden ja edun toteutuminen sekä lapsen tarpeiden huomioiminen tapaamisen aikana. Ohjaaja myös tukee vanhemmuutta sekä lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Tärkeä osa työtä on lisäksi tapaamisten dokumentointi asiakastietojärjestelmään. Työ sisältää satunnaista iltatyötä sekä viikonlopputyötä keskimäärin yhtenä viikonloppuna kuukaudessa. Etätyö on mahdollista työtehtävien mahdollistamissa rajoissa. Pääasiallinen työpiste sijaitsee Leppävaarassa, Postipuun lastensuojelupalveluiden tiloissa. Palvelualueemme kattaa kuitenkin koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen, joten työhön kuuluu myös liikkumista alueella. Tarjoamme sinulle hienon mahdollisuuden päästä mukaan ammattitaitoiseen ja hyvähenkiseen tapaamispaikkatiimiin. Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen ja kokeneen esihenkilön ja tiimin tuen. Tiimimme koostuu kokeneista sosiaalialan ja tapaamispaikkatyön ammattilaisista, jotka ovat työsi tukena. Työpaikan nimi ja osoite: Perheoikeudelliset palvelut / Tapaamispaikka, Armas Launiksen katu 10, 02650, Espoo Työaika: 38h 15min / vk Tehtävä on vakinainen. Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen pätevyys. Tehtävässä edellytetään kokemusta lastensuojelusta tai muusta soveltuvasta lasten ja perheiden parissa tehtävästä työstä, valmiutta liikkuvan työn tekemiseen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella ja ajokorttia. Lisäksi edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, kykyä itsenäiseen työhön sekä hyviä valmiuksia tiimityöskentelyyn. Hyvä suomen ja englannin kielen taito on edellytys tehtävän menestyksekkäälle hoitamiselle. Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta. Arvostamme: Muu kielitaito, mm. ruotsin kieli lasketaan tehtävässä eduksi. Lisäksi eduksi katsotaan aiempi kokemus tuetuista ja valvotuista tapaamisista sekä mahdollisuus oman auton käyttöön. Olemme muutoksen tekijöitä. Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme jokaisen työntekijämme hyvinvointiin ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Lisäksi pääset kehittämään omaa osaamistasi Eduhousen ja Oppiportin laajojen verkkokoulutusten avulla. Tehtävästä lisätietoja antaa johtava sosiaaliohjaaja Johanna Laajakallio-Kahugu, johanna.laajakallio-kahugu@luvn.fi / puh. 0406369264
Vastaavat työpaikat
Ohjaaja, Kaivarin Vintti, Kemi
Ohjaaja lastensuojelun vaativan tason yksikköön, Ylöjärvi, Kuru

Ohjaaja (AMK), Sauma Kodit, Pertunmaa
Ohjaaja (AMK) Petäjään
Kesätyöntekijä lastensuojeluun Jalasjärvelle
Sosiaaliohjaaja, Avoperhekuntoutus
Sosiaaliohjaaja , lasten, nuorten ja perheiden palvelut, lapsiperheiden sosiaalityö

Sosiaaliohjaaja, lastensuojelun jälkihuolto, Kirkkonummi
Valvoja (Vuorelan koulukoti)

Ohjaaja perhetukikeskukseen Riihimäki
Vastaava ohjaaja, vaativan tason lastensuojeluyksikköön
Sosionomi. Uusi avattava vaativan tason lastensuojeluyksikkö
Sairaanhoitaja/ psykiatrinen sairaanhoitaja, uusi vaativan tason lastensuojeluyksikköön
Ohjaaja ja yöntyöntekijä, Avattavaan vaativan tason lastensuojeluyksikköön
Yöohjaaja
Sosionomi
