Talousjohtaja
Kokemäen kaupunki
Talousjohtajan tehtävä sijoittuu kaupungin organisaatiossa hallintojohtajan johtamalle hallinto-osastolle. Tehtävässä toimit strategisessa roolissa vahvana osana kaupungin johtoryhmää ja talousjohtajana sinulla on tärkeä ja vaikuttava rooli kaupungin taloudenhoidon kehittämisessä. Vastaat myös operatiivisesti taloushallinnosta, konsernin raportoinnista, tuloslaskennasta, rahoituksesta ja tilinpäätöksestä. Osaat luontevasti analysoida saatua dataa, ja antaa sen pohjalta näkemyksesi toiminnan kehittämiseen, päätöksentekoon sekä konsernin tulevaisuuden strategisiin skenaarioihin, mutta et kaihda myöskään käytännön arkisia taloushallinnon tehtäviä. Talousjohtaja on nimetty myös vuosiksi 2024-2025 hallintojohtajan 1. sijaiseksi. Haemme tehtävään joustavaa, ennakkoluulotonta tekijää ja vahvaa kuntatalouden asiantuntijaa, jolla on hyvät yhteistyö-, esiintymis- ja vuorovaikutustaidot sekä vahva kehittämisote. Talousjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, minkä lisäksi edellytetään taitoa ja kokemusta kuntatalouden vaativista tehtävistä sekä hyvää perehtyneisyyttä kuntahallintoon. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä sujuva englannin kielen taito. Virkaa hakevien voidaan edellyttää osallistuvan erilliseen soveltuvuustestiin. Palkkaus ja virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Hakija voi esittää oman palkkatoiveensa hakemuksessaan. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkaa täytettäessä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Hakemukset tulee jättää sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Hakuaika päättyy 21.4.2025 klo 16.00. kaupunginjohtaja Teemu Nieminen, 040 4886 100 ja talousjohtaja Tauno Mäkinen, 040 488 6120.