Toimintaterapeutti, lasten ja nuorten kuntoutuspalvelu Savonlinna
Etelä-Savon hyvinvointialue
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee moniammatilliseen kuntoutuksen tiimiin lasten toimintaterapeuttia. Toistaiseksi voimassaoleva työsuhde alkaa sopimuksen mukaan. Haastatteluja tehdään jo hakuaikana. Toimipisteesi sijoittuu Saimaan rannalle, kuvankauniiseen Savonlinnaan. Sinulla on mahdollisuus myös työskennellä soljuvasti eri työpisteiden välillä. Kuntoutuspalveluissa olet osa moniammatillista kuntoutuspalveluiden yksikköä, jossa toimii yli 150 ammattilaista. Tarjoamme kuntoutuspalveluita läpileikkaavasti koko organisaatiolle. Lasten ja nuorten kanssa toimivien kuntoutuksen ammattilaisten yhteistyötä, tukea ja toimintojen kehittämistä olemme pyrkineet turvaamaan kehittämispäivillä sekä erilaisilla tiimeillä, joita ovat ammattikohtaiset sekä moniammatilliset yhteistyötiimit. Sinun työtäsi on arviointien tekeminen ja terapiajaksojen toteuttaminen. Sinulla on mahdollisuus toteuttaa myös ryhmäkuntoutusta esimerkiksi fysioterapeutin työparina. Työssäsi toimintaterapeuttina teet vahvaa yhteistyötä huoltajien sekä lähiympäristön (mm. varhaiskasvatus, koulu) kanssa. Toimintaterapeutti toimii oman alan asiantuntijana kuntoutustyöryhmässä. Toimintaterapeutin työparina toimii muun muassa lasten fysioterapeutti, kuntoutusohjaaja ja puheterapeutti. Tarjoamme sinulle työpaikan, jossa omaa työtään saa suunnitella itsenäisesti ja osana lasten kuntoutuksen tiimiä. Tarjoamme mahdollisuuden jatkuvaan oman asiantuntijuuden osaamisen kehittämiseen ja oppimiseen. Työssä saat kollegiaalisen ja esihenkilön tuen työn tekemiseen sekä tarjoamme mahdollisuuden työnohjaukseen. Perehdytämme työhön ja työssä tarvittavien tietojärjestelmien käyttöön. Eloisa tarjoaa työntekijöilleen kattavat henkilöstöedut, kuten 300 euron arvoisen edun käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin tai hyvinvointipalveluihin, kahvit, teet ja kaakaot työpaikalla sekä työsuhdepyöräedun. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin. Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistetun toimintaterapeutin pätevyys. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Auton käyttömahdollisuus ja voimassa oleva ajo-oikeus ovat välttämättömiä tehtävän hoitamisessa. Odotamme sinulta hyvää suomenkielen taitoa, innostunutta työotetta sekä hyvää vuorovaikutusosaamista. Eduksi luetaan työkokemus lasten parissa sekä halua ja kykyä kehittyä ja kehittää toimintoja niin omassa työssä kuin työryhmittäinkin. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista. Lasten kanssa työskentelevän tulee esittää rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote ennen työn aloittamista. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Hakemus tulee jättää Kuntarekry-järjestelmän kautta. Lisätietoja antaa kuntoutuksen erityisasiantuntija Mari Pihl, mari.pihl@etelasavonha.fi, puh. 040 656 7906.
Vastaavat työpaikat
Lasten ja nuorten toimintaterapeutti, Mehiläinen Kouvola
Toimintaterapeutti, Länsi-Lappi
Toimintaterapeutti, Toimintakykyä tukevat palvelut, Raisio
Toimintaterapeutti, Terapiapalvelut
Toimintaterapeutti, mielenterveyden ja riippuvuuden avohoito Savonlinna

Toimintaterapeutti
Toimintaterapeutti-Avoin hakemus

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti
Lasten ja nuorten toimintaterapeutti, Mehiläinen Kouvola
Toimintaterapeutti, Mehiläinen Myyrmäki, Vantaa
Toimintaterapeutti, kuntoutuspalvelut, Haapavesi

Toimintaterapeutti
Toimintaterapeutti Kuntoutus Lasten ja nuorten sairaudet
Toimintaterapeutti, Erityisen tuen asiantuntijapalvelut Seinäjoki
Toimintaterapeutti, Kauhajoki
