Toimintaterapeutti, Seinäjoki
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue hakee toimintaterapeuttia määräaikaiseen työsuhteeseen, joka sijoittuu Seinäjoen keskussairaalaan. Toimintaterapeutin työnkuvaan kuuluu kuntoutuksen poliklinikoilla asiakkaan toiminta- ja työkyvynarviointia, ohjausta ja neuvontaa, apuvälineasioista huolehtimista sekä moniammatillisiin työryhmiin osallistumista. Osa työnkuvasta sijoittuu myös neurologisten ja/tai psykiatristen aikuisasiakkaiden parissa tehtävään työhön. Sijaisuuden täytössä eduksi voidaan katsoa kokemus työkyvyn arvioinnista, neurologisesta tai psykiatrisesta toimintaterapiasta. Sijaisuuden alkusijoituspaikka varmistuu työtehtävien alkaessa. Arvostamme kehitysmyönteistä, aktiivista ja vastuullista asennetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja tiimissä toimimiseen. Oman työn aktiivinen kehittäminen on tärkeä osa työtä, samoin oman alansa asiantuntijana toimiminen. Tarjoamme Sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen työn, mahdollisuus myös työnkiertoon on olemassa. Tarjoamme toimivat ja viihtyisät työtilat, hyvät edellytykset ammattitaidon kehittymiselle ja myönteisen ilmapiirin. Työsi tukena on toimintaterapiayksikkö, jossa sinulle on tarjolla kollegiaalista tukea sekä innostuneisuutta. Toimintaterapiayksikössä on myös muita toimintaterapeutteja, joten apua on aina saatavilla. Saat tukea työhösi myös muulta moniammatilliselta tiimiltä sekä esihenkilöiltäsi. Toimintaterapiayksikkö sijoittuu Lähiterveyspalveluiden ja kuntoutuksen palvelualueelle, Kuntoutuksen palveluyksikköön, jonka vahvuutena on työyhteisön ammatillinen osaaminen, moniammatillisuus, kollegiaalisuus sekä osaamisen jakaminen. Kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistetun toimintaterapeutin pätevyys. Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti. Sijaisuuden täytössä noudatetaan koeaikaa. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Haastattelut sijaisuuteen järjestetään viikoilla 26-27. Henna Mäkipelto Puh. 050 474 4249 henna.makipelto@hyvaep.fi
Vastaavat työpaikat
Toimintaterapeutti, Mehiläinen Rovaniemi

Toimintaterapeutti, Attendo Terapia Jyväskylä

Toimintaterapeutti
Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti, Niittykummun perhekeskus, Espoo
Toiminta- tai psykoterapeutti uuteen vaativan sijaishuollon yksikköön Jalasjärvelle
Toimintaterapeutti, intensiivisen tuen tiimi, Metsolan lastenkoti
Toimintaterapeutti
Varhaiskasvatuksen toimintaterapeutin sijaisuus

Toimintaterapeutti, Kuntoutuspalvelut, Hyvinkää

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti, kehitykselliset palvelut, neuropsykiatrian tiimi

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti
Puheterapeutin keikkatyöt & sijaisuudet, Pirkanmaa
Toimintaterapeutin keikkatyöt & sijaisuudet

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti
