Tutkimusteknikko, Terrafame Oy, Sotkamo
Terrafame Oy
Haemme Terrafamelle Sotkamoon Tutkimusteknikkoa vahvistamaan tutkimus ja kehitys -osaston hydrometallurgian ja akkumateriaalit -kehitysryhmää. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Tehtävässä on hybridityömahdollisuus. Tutkimusteknikkona vastuualueenasi on itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa yhdessä hydrometallurgian tiimin kanssa Terrafamen hydrometallurgisiin prosesseihin ja tuotannon tukemiseen liittyviä laboratorio- ja kenttätutkimuksia sekä pilotointeja. Vastuualueena on myös käynnissä olevien kokeiden seuranta ja niiden tulosten raportointi. Lisäksi lopputuotteiden laatuun liittyvät kehityshankkeet kuuluvat tehtäviisi. Sinulla on ylempi korkeakoulututkinto tai valmistumassa oleva tutkinto soveltuvalta alalta (esimerkiksi kemian, kemiallisen prosessitekniikan, kemiantekniikan tai hydrometallurgian alalta). Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ymmärrystä prosessikemian yksikköprosesseista ja tutkimusmenetelmistä sekä aktiivista otetta käytännön koetoiminnan osalta ja tiivistä vuorovaikutusta tuotanto- ja tehdaspalveluorganisaatioiden kanssa. Lisäksi edellytämme suomen kielen lisäksi hyvää suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa, valmiuksia koesuunnitteluun ja raportointitaitoja. Tarjoamme sinulle vastuullista tehtävää ainutlaatuisessa akkukemikaalien tuotantoketjussamme. Kuulut noin 10 hengen osaavaan tutkimus ja kehitys -tiimiin. Saat erinomaisen tuen ja perehdytyksen tehtävään ammattitaitoisilta ja kannustavilta työkavereiltasi. Lisäksi saat mahdollisuuden kehittyä ja osallistua työhön liittyviin erikoiskoulutuksiin. Huolehdimme sinusta mm. laajan työterveyshuollon ja virkistäytymismahdollisuuksien avulla. Terrafame on edelläkävijänä rakentamassa vastuullista ja ilmastoystävällistä akkuarvoketjua Eurooppaan. Teollisuusalueemme sijaitsee Tuhkakylällä, noin puoli tuntia Sotkamosta ja Kajaanista. Kainuu tarjoaa sinulle myös erinomaiset olosuhteet asua ja harrastaa. Lähetä hakemuksesi viimeistään 30.4.2025. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana, ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Valitulle henkilölle tehdään terveystarkastus, johon sisältyy huumausainetestaus. Lisätietoja tehtävästä antaa teknologiapäällikkö Jouni Pakarinen, p. 020 7130 800 (vaihde). Liikenne sähköistyy. Kevennämme liikenteen hiilijalanjälkeä vastuullisesti tuotetuilla akkukemikaaleilla. Se on meidän tapamme muuttaa maailmaa. Vaikuttavaa tuotantoprosessiamme pyörittää noin 800 hengen joukkue Sotkamossa, lähellä Kajaania. Lisätietoja tehtävästä antaa teknologiapäällikkö Jouni Pakarinen, p. 020 7130 800 (vaihde).