Työnjohtaja, Koneurakointi Matikainen Oy, Pälkäne
Wippii Work Oy
Koneurakointi Matikainen Oy on Pälkäneellä vuodesta 2021 toiminut maatalouteen, kiinteistöhuoltoon ja maarakennukseen erikoistunut yritys. Haemme asiakkaallemme Koneurakointi Matikainen Oy:lle käytännönläheistä ja vastuuntuntoista työnjohtajaa, joka haluaa johtaa tekemällä esimerkillä, asenteella ja ammattitaidolla. Tässä tehtävässä toimit pienen, noin kolmen hengen tiimin työnjohtajana. Johdat arjen työskentelyä kentällä, osallistut aktiivisesti itsekin tehtäviin ja huolehdit siitä, että työt etenevät suunnitelmien mukaan. Olet vastuussa työn organisoinnista ja pystyt jakamaan tehtäviä tehokkaasti tiimiläisillesi. Samalla osallistut käytännön töihin koneurakoinnin ja maatalousurakoinnin parissa. Työpäiväsi voivat sisältää esimerkiksi traktorilla ajamista erilaisissa maatalouden ja kiinteistönhuollon tehtävissä, kuten heinätyöt, lumityöt, hiekotukset sekä huolto- ja kunnossapitotyöt maatila-, tie- ja kiinteistöalueilla. Työtä tehdään pääasiassa arkipäivisin klo 618 välillä, mutta erityisesti talvikaudella työ voi ajoittain osua eri vuorokaudenaikoihin, esimerkiksi auraus- ja hiekotustehtävien vuoksi. Toivomme, että sinulta löytyy: -tuntemusta maatalouden/teiden kunnossapidosta -kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja käytännön tekemiseen -perusteet työnjohtamisesta tai halua kehittyä esihenkilötehtävissä -ajotaito ja kokemus isolla traktorilla työskentelystä -valmius vaihteleviin työaikoihin -sujuva suomen kielen taito. -Iso plussa on jos sinulta löytyy suoritettuna kuorma-autokortti! Kyseessä on suorarekrytointi ja valittu henkilö työllistyy suoraan Koneurakointi Matikainen Oy:lle työntekijäksi. Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen rekrytointijärjestelmän kautta mahdollisimman pikaisesti. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja antaa HR-asiantuntija Santeri Posa numerosta 0504644889 tai sähköpostilla santeri.posa@wippiiwork.com ätä hakemuksesi palkkatoiveineen rekrytointijärjestelmän kautta mahdollisimman pikaisesti. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja antaa HR-asiantuntija Santeri Posa numerosta 0504644889 tai sähköpostilla santeri.posa@wippiiwork.com
Vastaavat työpaikat