Vahtimestari korvaushoito, Kuusankoski
Kymenlaakson hyvinvointialue
Haemme vahtimestaria vakituiseen työsuhteeseen Kuusankosken korvaushoitoyksikköön. Korvaushoitoyksikössä hoidamme opioidiriippuvaisia ihmisiä moniammatillisessa tiimissä. Yksikkömme on auki vuoden jokaisena päivänä, mutta vahtimestarin työtehtävät sijoittuvat ainakin toistaiseksi arkipäiville. Meillä vahtimestarin työnkuvaan kuuluvat muun muassa kulunvalvonnasta ja turvallisuusasioista huolehtiminen, asiakaspalvelu, pienet huoltotehtävät sekä juoksevien asioiden hoito päivän aikana. Vahtimestari toimii läheisesti yhteistyössä hoitohenkilökunnan kanssa. Työssä korostuvat ihmissuhdetaidot sekä palveluhenkinen työote. Tehtäviin hakeutuvilta toivotaan kokemusta vastaavista tehtävistä esimerkiksi asiakaspalvelusta, turvallisuusalalta tai virastovahtimestarina toimimisesta.Myös kokemus päihde- tai mielenterveysasiakkaiden parissa toimimisesta katsotaan eduksi. Arvostamme, että koet kaikenlaisten ihmisten kohtaamisen vahvuutenasi Tehtävän kelpoisuusehtona on järjestyksenvalvojan koulutus, jonka voit myös suorittaa heti työsuhteen alussa. Vartijakortti katsotaan eduksi. Edellytämme lisäksi b- luokan ajokorttia, koska työ saattaa sisältää ajoittain liikkumista eri yksiköiden välillä. Meille on tärkeää edistää työn ja vapaa-ajan tasapainoa, hyvinvointisi tueksi tarjoamme sinulle Epassi- sekä työsuhdepolkupyöräedun. Olemme kiinnostuneita hakemuksestasi ja pyrimme tutustumaan siihen jo hakuaikana. Rekrytoinnin etenemisestä, aikatauluista ja valinnoista viestimme pääosin sähköpostilla. Järjestelmästä lähetetyt viestit saattavat ohjautua roskapostikansioon. Työn toivottu aloitusajankohta 4.8.2025 Me omien polkujemme kulkijat teemme yhdessä Kymenlaakson - tervetuloa joukkoomme! Palveluesimies Topias Kekkonen Puhelin: +358401455190 Sähköposti: topias.kekkonen(at)kymenhva.fi
Vastaavat työpaikat