Vartija (Keravan vankila)
Rikosseuraamuslaitos
Uudenmaan rikosseuraamuskeskukseen kuuluva Keravan vankila on Suomen suurin avovankila, jossa on 136 vankipaikkaa. Keravan vankilassa on haettavana kaksi (2) vartijan virkaa 1.10.2025 alkaen. Virat ovat tulleet auki eläköitymisten myötä. Vartijana huolehdit vankilan arjen sujumisesta ja turvallisuudesta. Valvontatehtävien lisäksi olet työssäsi mukana vangin rangaistuskauden päivittäisenä tukena ja ohjaat vankeja suunnitelmallisesti kohti rikoksettomuutta. Vankilatyö on monipuolista ja tavoitteellista. Työhösi kuuluu muun muassa vankien vastaanottaminen ja perehdyttäminen vankilaan, vankilan arjen ohjaamista, tarkastus- ja päihdevalvontatehtäviä sekä vankeja koskevien asioiden kirjaamista ja käsittelyä tietojärjestelmissä. Tehtävissäsi korostuvat monipuolinen ja aktiivinen vuorovaikutus sekä yhteistyö koko yksikön moniammatillisen työyhteisön kanssa. Vartijan työssä pääset aidosti vaikuttamaan vankeihin ja tekemään merkittävää työtä uusintarikollisuuteen vaikuttamalla. Vartijan työ Keravan vankilassa edellyttää oma-aloitteista ja itsenäistä työskentelyotetta, mutta samalla kykyä tiimityöskentelyyn. Lisätietoja antaa: Apulaisjohtaja Minna Peltonen, puh. 029 56 82704, minna.k.peltonen@om.fi
Vastaavat työpaikat