Asiantuntija
Helsingin kaupunki
Oletko työllisyysasioiden asiantuntija, jolla on vahvaa näkemystä henkilöstön osaamisen kehittämisestä ja oppimisen kokonaisuudesta? Haemme Helsingin työllisyyspalveluihin kuutta asiantuntijaa, joiden työssä yhdistyy työllisyyspalveluiden asiakastyö, sekä henkilöstön osaamisen kehittämisen tehtävät. Asiantuntijana suunnittelet ja toteutat henkilöstön perehdyttämistä ja osaamisen kehittämistä sovitulla työllisyyspalveluiden substanssiin liittyvällä vastuualueella. Tehtävässä vastaat muun muassa koulutusmateriaalien ja -menetelmien laatimisesta ja kehittämisestä, koulutuksen ja perehdyttämisen toteuttamisesta sekä prosessi- ja palvelukuvausten ja erilaisten työohjeiden laatimisesta ja päivittämisestä. Työaika jaetaan asiantuntijan asiakastyön ja osaamisen kehittämisen tehtävien kesken siten, että tehtävää hoitavan työntekijän työajasta noin 55 % muodostuu asiantuntijan tehtävästä osana asiakaspalvelun tiimiä ja noin 45 % työllisyyspalvelujen yhteisistä osaamisen kehittämisen tehtävistä. Asiantuntijat sijoitetaan asiakaspalvelun eri tiimeihin ja he työskentelevät osana tiimiä ja toimien myös oppimisen lähettiläänä alueellaan. Esihenkilönä on ko. tiimin tiimipäällikkö. Valittavat asiantuntijat muodostavat verkoston, jonka osaamisen kehittämisen työtä johdetaan HR:n toimesta. Lisäksi vastuualueen mukaan, työn substanssin ohjausta voi tapahtua myös muiden onnistumisen tuen tiimien kautta. Työhösi saat raamit työllisyyspalveluiden oppimisen kehittämisen suunnitelmasta. Tehtävän kelpoisuusehtona on alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen. Lisäksi edellytetään hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin tai muun kielen taitoa. Odotamme sinulta vankkaa kokemusta työllisyyspalveluiden substanssista sekä perehtyneisyyttä ja osaamista työtä ohjaavan lainsäädännön käytännön soveltamiseen. Sinulla on perusteltua näkemystä asiantuntijan osaamisen kehittämisestä ja oppimisen kokonaisuudesta työllisyyspalveluissa. Innostut uusien ja innovatiivisien menetelmien luomisesta, ja kehität työpaikka oppimispaikkana ajattelua. Ylläpidät aktiivisesti omaa osaamistasi ja omaksut nopeasti työhön vaikuttavat muutokset ja tuet henkilöstöä niiden haltuunotossa. Tehtävä vaatii hyviä suullisia ja kirjallisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, hyviä IT-taitoja sekä kykyä esiintyä vakuuttavasi ja innostavasti. Työ edellyttää itsenäistä työskentelyotetta ja ongelmanratkaisukykyä. Luemme eduksi kokemuksen kouluttajana toimimisesta ja ryhmien fasilitoimisesta ja ymmärryksen lähestyä osaamisen kehittämistä pedagogiikan näkökulmasta. Hakuaika tehtävään päättyy 7.5. Ensimmäisen kierroksen haastattelut järjestetään ryhmähaastatteluna 12.5.-15.5. jonka jälkeen osa hakijoista etenee yksilöhaastatteluihin. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Erityissuunnittelija Saara Tillström (+358503736854), puhelinajat ma 28.4 klo 13-15, ti 29.4 klo 9-10, pe 2.5 klo 9-11
Vastaavat työpaikat
Hankintakoordinaattori
Työllisyysasiantuntija (3 virkaa)
Työllisyysasiantuntija
Toimintakeskuksen johtavan viranhaltijan virka
Kasvatuksen asiantuntijan virka
Hankinta-asiantuntija tai hankintakonsultti
Laboratorioinsinööri, Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö (EnergyLab-laboratoriot)
Ehkäisevän työn koordinaattori, Kymenlaakson hyvinvointialue
Pakolaisten palveluohjaaja
Työllisyyskoordinaattori
Erityisasiantuntija
Palvelustrategiapäällikkö, strategia- ja rahoitusyksikkö
Projektikoordinaattori

Projektisuunnittelija ikäihmisten perhehoidon kehittämiseen
Työvalmentaja
Wärtsilä Energy Storage: Sourcing Specialist
