Iltapäiväkerhonohjaaja
Tikkurilan seurakunta
Tikkurilan seurakuntaan haetaan koululaisten iltapäiväkerhonohjaajaa. Työ on määräaikainen ja alkaa 4.8.2025 tai sopimuksen mukaan ja päättyy 31.5.2026. Tikkurilan seurakunnassa toimii kaksi iltapäiväkerhoa Ylästön seurakuntatalolla (Lehtikummuntie 2, 01690 Vantaa) sekä Ilolan seurakuntalolla (Soittajankuja 1, 01390 Vantaa). Työpaikka on tilanteen mukaan näissä molemmissa yksiköissä. Työtehtäviin kuuluu työn suunnittelua ja toteutusta yhdessä toisten ohjaajien kanssa. Kerhossa toteutetaan viikkosuunnitelmaa, joka sisältää mm. askartelua, ulkoilua ja lasten kanssa yhdessä toimimista. Lisäksi tehtäviin kuuluu välipalojen tilaus, valmistaminen ja tarjoilu sekä työyhteisön kokoukset. Tehtävä sisältää myös perhekerhotyötä. Haemme ohjaajaa, jolla on kokemusta lasten kanssa työskentelystä; hyvät ryhmänhallinta- ja vuorovaikutustaidot. Arvostamme tiimityö- sekä organisointitaitoja ja myös vastuullista ja itsenäistä työotetta. Hakijan tulee olla konfirmoitu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Tehtävään valitun tulee ennen tehtävän vastaanottamista toimittaa työnantajalle rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2022) mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan 5 kk koeaikaa. Koulutukseltasi voit olla esim. lastenohjaaja (lapsi- ja perhetyön tutkinto/kasvatus- ja ohjausalan tutkinto), aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja tai sosionomi. Otamme huomioon myös vastavalmistuneet. Katsomme eduksi suoritetun ensiapukurssin ja hygieniapassin. Iltapäiväkerhonohjaajan peruspalkka on KirVesTes vaativuusryhmän 402 mukaan 2437, 08 euroa/kk. Peruspalkan lisäksi maksetaan mahdollinen kokemuslisä aikaisemman työkokemuksen perusteella 83,5€ - 311,50€ /kk. Pidämme työhyvinvoinnistasi huolta tarjoamalla mm. Epassin etuja lounasruokailuun, liikkumiseen ja kulttuuriin sekä kattavan työterveyshuollon. Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan 28.7.2025. Haastattelut pidetään torstaina 31.7.2025 Tikkurilan kirkolla (Asematie 12a, 01300 Vantaa). outi.myllyla@evl.fi (18.6.2025 saakka), p. 050-3271634.
Vastaavat työpaikat
Varhaiskasvatuksen sijaisuudet
Varhaiskasvatuksen lyhytaikaiset sijaisuudet
Aamukerho-ohjaaja
Varhaiskasvatuksen sijaisuudet
PERHEPÄIVÄHOITAJAN MÄÄRÄAIKAINEN TOIMI, INARI
Weekend Nanny for a Diplomatic Client (Helsinki)
Lastenhoitaja
Osa-aikainen lastenhoitaja
Lastenhoitajan vakituinen ja määräaikainen tehtävä
Lastenhoitaja perheeseen Kajaaniin
Varhaiskasvatuksen opettaja, -sosionomi tai -lastenhoitaja
VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJA
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, HIntsankujan päiväkoti
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, päiväkoti Kallio, Hakaniemi
Lastenhoitajia keikkatyöhön
Varhaiskasvatuksen avustaja, Varhaiskasvatusyksikkö Ebeneser-Kotikallio-Louhi, Hermanni
Kiertävä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Nikkilän kielikylpy
