Varhaiskasvatuksen avustaja, Varhaiskasvatusyksikkö Ebeneser-Kotikallio-Louhi, Hermanni
Helsingin kaupunki
Tervetuloa varhaiskasvatuksen avustajaksi päiväkoti Louheen! Etsimme lapselle henkilökohtaista varhaiskasvatuksen avustajaa Kärsät-ryhmään. Ryhmässä on 14 n. 4-5-vuotiasta lasta. Kärsissä työskentelee avustajan lisäksi kokeneet ja koulutetut varhaiskasvatuksen opettaja ja lastenhoitaja. Yksikössämme työskentelee myös varhaiskasvatuksen erityisopettaja, joka osaltaan osallistuu ryhmän toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Avustajan tehtävässä mahdollistat lapsen osallistumisen ryhmän toimintaan. Välillä toiminta on eriytetympää toiminnan sisällöstä ja menetelmistä riippuen. Ryhmässä käytetään puheen rinnalla, kuvakommunikaatiota sekä muita sanattoman viestinnän keinoja. Ryhmän työntekijät osaltaan perehdyttävät sinut tehtävään. Päiväkoti Louhessa on tulevalla toimintakaudella n. 90 lasta, jotka jakautuvat kuuteen ryhmään. Avarassa päiväkodissa on käytössä mm. ateljee- ja salitila, joita on hyödynnetty myös tukea tarvitsevan lapsen kanssa esim. ulkopuolisten terapeuttien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Kerromme mielellämme lisää ryhmän toiminnasta, henkilökohtaisen varhaiskasvatuksen avustajan tehtävänkuvasta sekä toimipisteestämme. Tehtävässä voi aloittaa 25.8.2025 tai sopimuksen mukaan. Miksi töihin meille? Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille. Edellytämme, että sinulla on soveltuva kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto. Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja tyydyttävää kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55). päiväkodin johtaja Jerkka Laakkonen p.050 4025919 jerkka.laakkonen@hel.fi apulaisjohtaja Sami Hietanen p.040 1976052 sami.hietanen@hel.fi
Vastaavat työpaikat
Varhaiskasvatuksen sijaisuudet
Varhaiskasvatuksen lyhytaikaiset sijaisuudet
Aamukerho-ohjaaja
Varhaiskasvatuksen sijaisuudet
PERHEPÄIVÄHOITAJAN MÄÄRÄAIKAINEN TOIMI, INARI
Weekend Nanny for a Diplomatic Client (Helsinki)
Iltapäiväkerhonohjaaja
Lastenhoitaja
Osa-aikainen lastenhoitaja
Lastenhoitajan vakituinen ja määräaikainen tehtävä
Lastenhoitaja perheeseen Kajaaniin
Varhaiskasvatuksen opettaja, -sosionomi tai -lastenhoitaja
VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJA
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, HIntsankujan päiväkoti
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, päiväkoti Kallio, Hakaniemi
Lastenhoitajia keikkatyöhön
Kiertävä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Nikkilän kielikylpy
