Laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Vermon ja Lipunkantajanpolun päiväkodit
Espoon kaupunki
Tule meille varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi vakinaiseen työsuhteeseen Vermon ja Lipunkantajanpolun päiväkoteihin! Yksiköt sijaisevat Vermossa ja Perkkaalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Odotamme sinua pedagogiikan ja erityispedagogiikan asiantuntijaksi osaaviin ja motivoituneihin työyhteisöihin. Laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan työ on vakiintunut tapa järjestää tukea ja inklusiivista varhaiskasvatusta alueellamme. Osallistut lasten tuen suunnitteluun, arviointiin, toteuttamiseen ja seurantaan yhteistyössä kasvatusyhteisöjen, huoltajien ja yhteistyökumppanien kanssa. Olet osa varhaiskasvatusyksikön johtotiimiä ja toimit esihenkilön pedagogisena työparina. Työssäsi painottuvat lapsiryhmissä työskentely mallittamista, havannointia ja samanaikaisopettajuutta hyödyntäen sekä erityispedagogisten menetelmien ohjaaminen henkilöstölle. Huoltajien kuuleminen lapsen tuen hallintopäätöksissä on osa työtäsi. Olet tärkeänä osana kehittämässä yksiköiden pedagogiikkaa ja inklusiivisia toimintakulttuureja. Tukenasi ovat varhaiserityiskasvatuksen koordinaattori, säännölliset veo - tapaamiset sekä pienalueemme laaja-alaisista varhaiskasvatuksen erityisopettajista ja hallinnollisesta esihenkilöstä koostuva tiimi. Uutena työntekijänä sinulle nimetään vertaistuutori kokeneesta kollegasta. Espoon kaupunki työnantajana mahdollistaa laajan täydennyskoulutustarjonnan, ja alueellamme panostamme kollegiaaliseen tukeen. Työ alkaa marraskuun puolivälissä tai sopimuksen mukaan. Huomioimme haussa myös vuodenvaihteessa valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat. Tule mukaan osaavaan ja innostuneeseen porukkaamme! Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian! Työpaikan nimi ja osoite: Vermon päiväkoti, Vermonkuja 4, 00370 Espoo Lipunkantajanpolun päiväkoti, Komentajankatu 10, 02600 Espoo Työaika: 38 h 15 min/viikko. Tehtävä on vakinainen 17.11.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot. tai Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat. Tehtävässä edellytetään sitoutumista inklusiiviseen varhaiskasvatukseen, hyviä vuorovaikutus- ja ohjaustaitoja sekä pedagogisten menetelmien hallintaa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Arvostamme kokemusta varhaiskasvatuksesta. Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea! Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia. Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi. Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/ Lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Tarja Pudas p. 046 8771556 tarja.pudas@espoo.fi ja varhaiserityiskasvatuksen koordinaattori Anna Piirainen p. 040 6366105 anna.piirainen@espoo.fi
Vastaavat työpaikat

Avoin haku varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin Vantaalle
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja tai opiskelija, avoin hakemus
RYHMÄSSÄ TOIMIVA VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJA
Erityisluokanopettaja
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Varhaiskasvatusyksikkö Nalli-Sakara, Kivikko, Kontula
Määräaikainen pt.tuntiopettaja (erityisluokanopettaja, eri kielitaust. opetus) Pataluodon yläkoulu
Päätoiminen tuntiopettaja
Erityisluokanopettaja
Ryhmässä toimiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Espoon keskuksen alue
Erityisluokanopettaja, Hannunniitun koulu, Halisten yksikkö
Laaja-alainen erityisopettaja, Vasaramäen koulu
Luokanopettaja, Eteläisten koulu, ajalle 7.1.2026 - 30.5.2026
Erityisluokanopettaja
Erityisluokanopettaja (Mäntynummen yhtenäiskoulu)
Erityisluokanopettaja, Vasaramäen koulu



