Maanrakennusalan ammattiasentaja
Maansiirto E. Huttunen Oy
Haemme ammattitaitoista maanrakennusalan asentajaa Kuopioon. Osaamis- ja kokemusvaatimuksena on vähintään muutaman vuoden työkokemus kyseisestä tehtävästä ja osaaminen maaviemärien, vesijohtojen, sadevesijärjestelmien, salaojitusten yms. rakenteiden rakentamiseen. Työhön valittavan henkilön tulee osata rakentaa työkohteen suunnitelmien mukaisesti em. rakenteita, mitata itsenäisesti putki- ja tasolasereilla ja käyttää 3D-mittauksen GSP-mittalaitetta. Työkohteet sijaitsevat pääsääntöisesti Pohjois-Savon alueella, aika-ajoin hankkeita saattaa olla myös Pohjois-Karjalassa. Valtaosa työstä tehdään päivävuorossa, mutta aika-ajoin, mm. liikenteen keskellä tehtävien töiden vuoksi, työtä saatetaan joutua tekemään myös yö- tai iltavuoroissa. Työkohteet vaihtelevat, joten mahdollisuus matkatyöhön on välttämätöntä. Hakemukset pyydetään lähettämään sähköpostilla ville.juntto@maansiirtohuttunen.fi ja vesa.huttunen@maansiirtohuttunen.fi viimeistään 31.7.2025.
Vastaavat työpaikat