Opettajien sijaisuudet Ylivieskan kaupungin alakouluissa
Ylivieskan kaupunki
Ylivieskassa toimii yhdeksän alakoulua, yksi yhtenäiskoulu sekä yksi yläkoulu. Kaikilla alakouluilla järjestetään opetusta 1.-6.-luokkalaisille lapsille ja muutamassa kouluista on myös esiopetusta. Esiopetuksen järjestämiskoulut päätetään vuosittain hakemusten perusteella. Kaisaniemen yläkoulussa opetetaan 7.-9.-luokkalaisia. Yhtenäiskoulu Taanilan koulussa opetetaan vuosiluokkia 0-9. Ylivieskassa opiskelee alakoululaisia yhteensä noin 1500 lasta esioppilaat mukaan luettuna ja yläkoululaisia oppilaita on noin 700. Sijaisena voit esittää toiveen missä kouluissa olet käytettävissä. Pidempiä sijaisuuksia/määräaikaisuuksia haetaan myös erillisinä hakuina, joten seuraathan Ylivieskan kaupungin avoimia työpaikkoja. Hakijan on itse huolehdittava hakemuksensa ja käytettävyytensä päivittämisestä rekisteriin. Yhteys- ja käytettävyystietojen ajan tasalla pitäminen on edellytys sijaisuuksien tarjoamiselle. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Myös muodollisesti epäpätevät hakijat otetaan huomioon. Rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote tulee esittää, mikäli sijaisuuksien yhteenlaskettu aika vuoden aikana ylittää kolme kuukautta. Jätä vapaamuotoisen hakemuksen liitteeksi ansioluettelo/CV. Otamme yhteyttä hakijaan sijaistarpeen ilmentyessä ja sovimme mahdollisesta haastattelusta. Nina Savolainen, henkilöstöpäällikkö, nina.savolainen@ylivieska.fi, puh. 044 4294 242 Eija Saarela, vs. sivistysjohtaja, eija.saarela@ylivieska.fi, puh. 044 4294 212
Vastaavat työpaikat