Tuntiopettaja (MU), Yli-Iin koulu
Oulun kaupunki
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Yli-Iin koulussa lukuvuonna 2025 - 2026. Opetettavina aineina musiikki vuosiluokille 4, 5 ja 6. Tehtävä on osa-aikainen 6 h/vko (maanantaisin). Yli-Iin koulu on pieni yksisarjainen yhtenäiskoulu Oulun pohjoisosassa. Kouluamme kuvaavat hyvä oppilastuntemus, luonnonläheisyys ja teknologian hyödyntäminen. Huomioithan, että julkisen liikenteen yhteydet Yli-Iihin ovat olemattomat, ja kulkeminen vaatii omaa autoa. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/9005/2025 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 28.7.2025 klo 15.00 mennessä. Lisätietoja antaa rehtori Ville Sillanpää, p. 050 389 4351 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Vastaavat työpaikat