Perusopetuksen erityisopettaja
Sodankylän kunta
Tähtikunnan koulu toimii syksyllä 2022 käyttöönotetussa uudisrakennuksessa. Yhtenäiskoulussa ja lukiossa on yhteensä noin 700 oppilasta. Koulut sijaitsevat samassa pihapiirissä. Koulussamme on erityisopetuksen pienryhmiä. Sodankylän kunta on savuton ja tuoksuton työpaikka. Työtehtävänä on toimia laaja-alaisena erityisopettajana pääasiassa vuosiluokilla 7-9 sekä koulun läsnäoloa tukevan tiimin vetäminen perusopetuksessa. Työtäsi tukee yläkoulun muut erityisopettajat, koulunkäynninohjaaja sekä koulunuoriso-ohjaaja. Hakijalta edellytetään valmiutta samanaikaisopettajuuteen aineenopettajien kanssa, kykyä moniammatilliseen yhteistyöhön sekä hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista osaamista. Arvostamme vahvaa ammatillista osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kehitysmyönteisyyttä. Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukainen kelpoisuus. Alkuperäiset kelpoisuustodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta. Valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 4 kk:n koeaikaa. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Pätevän erityisopettajan hinnoittelutunnuksen mukainen lähtöpalkka on 3385,95€. (31.8.2025) Meillä pääset nauttimaan myös kattavista työsuhde-eduista: · ePassi Flex liikunta-, kulttuuri ja hyvinvointipalveluihin: työntekijät voivat lunastaa etua vuodessa enintään 250€ arvosta. · ePassi-lounasetu · Monipuoliset liikuntapalvelut: Kunta tarjoaa henkilöstölle kunnan omien liikuntapalveluiden maksuttoman käytön. · Laajat työterveyshuollon palvelut Sodankylän kunta käyttää sähköistä rekrytointijärjestelmää, joten hakemus tulee tehdä Kuntarekry-palvelun kautta. rehtori Ari Arvola 040 175 7990 apulaisrehtori Jake Suopanki 040 148 4665
Vastaavat työpaikat
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo)

Avoin haku varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin Vantaalle
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Härkämäen päiväkoti
Erityisopettaja, laaja-alainen, Sipoonjoen koulu
