Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Halisten päiväkoti
Turun kaupunki
Työtehtävään kuuluu työskenteleminen yhdessä toisen päiväkodin erityisopettajan kanssa talon eri ryhmissä. Erityisopettaja toimii päiväkodin erityispedagogisen toiminnan asiantuntijana ja kehittäjänä. Arvostamme hyviä vuorovaikutus -ja yhteistyötaitoja, innostunutta työotetta, ratkaisukeskeisyyttä sekä hyvän huomaamista. Varhaiskasvatuksen erityisopettajana pääset mukaan viiihtyisään työyhteisöömme, jossa haluamme tarjota lapsille elämyksiä, iloa ja monipuolsen tekemisen vapautta. Tarjoamme lämminhenkisen työyhteisön, jossa kaikki työntekijät ovat mukana tavoitteellisessa, pedagogisessa kehittämistyössä. Päiväkodissamme työskentelee myös kieli -ja kulttuuriopettaja sekä valmistavan opetuksen opettaja. Päiväkotimme sijaitsee ainutlaatuisessa kulttuuriympäristössä Halisten kaupunginosan sydämessä, metsän reunalla, muinaismuistoalueiden ja tunnelmaltaan vaikuttavan Halisten kosken läheisyydessä. Toiminne kolmessa osoitteessa, yksiköt sijaitsevat parin sadan metrin etäisyydellä toisistaan. Meille on mainioit bussiyhteydet kaupungin keskustasta. Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) 30 § mukaan; Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin on: 1) kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai 2) kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle. Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.: - monipuolisia koulutuksia - Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin - Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. päiväkodinjohtaja Tiina Lehto, tiina.lehto@edu.turku.fi, p. 044 907 5223 Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.
Vastaavat työpaikat
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo)

Avoin haku varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin Vantaalle
Perusopetuksen erityisopettaja
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Härkämäen päiväkoti
Erityisopettaja, laaja-alainen, Sipoonjoen koulu
