Toimintaterapeutti (lapset ja nuoret)
Voimatassu Oy
Haemme joukkoomme Tampereelle täydennystä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tiimissämme on tilaa kokeneelle ja mieluiten jo vähän työkokemusta omaavalle toimintaterapeutille. Kuulemme kuitenkin mielellämme myös sinusta vastaavalmistunut/valmistumassa oleva toimintaterapeutti. Sinun tulee olla laillistettu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen, toimintaterapeutti (AMK) tai aiempi opistotasoinen tutkinto käy myös. Meillä pääset osaksi moniammatillista ja rempseää tiimiä, jossa huumori kukkii ja asioista keskustellaan avoimesti. Luonto on tärkeä työmenetelmä, mutta myös henkilökohtainen voimavaramme sekä innostuksemme lähde. Työ on ensisijaisesti lasten ja nuorten kanssa tehtävää toimintaterapeutin työtä Tampereella ja ympäristökunnissa. Asiakkaat ovat pääasiassa Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen ja hyvinvointialueen palveluseteleiden kautta tulevia lapsia ja nuoria, joten sinulla tulee olla kokemusta kyseisen asiakasryhmän kanssa työskentelystä. Neuropsykiatrinen osaaminen on myös hyödyksi työtehtävissä. Arvostamme myös muuta alalle soveltuvaa täydennyskoulutusta sekä kiinnostusta luontolähtöisiin tai eläinavusteisiin työmenetelmiin sekä niiden hyödyntämiseen asiakastyössä. Toivottavasti et pelkää pukea kumisaappaita jalkaan, lähteä asiakaslasten ja -nuorten kanssa metsäretkelle, sytyttää tulia toimistomme takapihalta löytyvälle nuotiopaikalle tai kiivetä läheisen Nirvanvuoren päälle pitämään terapiakäyntiä luonnon ympäröimänä. Ethän pelkää käyttää luovaa mielikuvitusta, ongelmanratkaisukeinoja ja heittäytymiskykyäsi mitä vaativimmissa asiakastilanteissa. Työtehtävät voivat vaihdella perinteisestä terapiatyöstä muihin Voimatassun tehtäviin. Saatat joutua kätevyyttä vaativiin tilanteisiin, sillä pienessä perheyrityksessä ja kodinomaisilla toimitiloilla työskentely on moninaista ja työtehtävät vaihtelevia. Omaa työtä voit kehittää omien mielenkiinnonkohteidesi mukaisesti ja suunnitella itse työkalenterisi. Kodinomaiset toimitilamme sijaitsevat Tampereen Koivistonkylässä hyvien kulkuyhteyksien päässä. Yhteisiä tiloja on mahdollista käyttää asiakastyössä tai hyödyntää lähialueen luonto- ja metsäalueita. Suurin osa asiakastyöstä tapahtuu kuitenkin asiakkaiden omissa toimintaympäristöissä mm. päiväkoti-, koulu- ja kotikäynteinä Tampereella ja Pirkanmaan alueella, joten tarvitset työssäsi ajokorttia ja omaa autoa. Työ vaatii rikostaustaotteen esittämistä alle 18-vuotiaiden kanssa työskentelystä sekä ensiaputaitoja (mieluiten vähintään EA1). Työntekijällä olisi hyvä olla suoritettuna Green Care perusteet 5 op verkkokurssi tai hänen tulee sitoutua tämän suorittamiseen ensimmäisen työskentelyvuoden aikana, sillä toimintamme vihreänä lankana toimii Green Care -menetelmät eli luonto- ja eläinavusteiset viitekehykset. Meillä on laaja työterveyshuolto, säännöllinen työnohjaus sekä muut henkilöstöedut käytössäsi. Tuemme myös mielellämme työntekijöidemme täydennyskouluttautumista. Toivoisimme, että pystyisit aloittamaan työtehtävissäsi elokuun alussa. Voimatassu Oy Toimintaterapeutti-yrittäjä Eeva Kahilaniemi 0403589827 Sähköpostitse voit laittaa hakemuksen osoitteeseen voimatassu@voimatassu.fi Laitathan otsikoksi "Toimintaterapeutti työhakemus"
Vastaavat työpaikat
Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti

Toimintaterapeutti
Toimintaterapeutti, Seinäjoki

Toimintaterapeutti
Toimintaterapeutti / Ergoterapeut (Sipoo/Sibbo)
Opetushoitaja (toimintaterapeutti) Nuorisopsykiatria
Toimintaterapeutti, Seinäjoki
Toimintaterapeutti, Mehiläinen Rovaniemi
Toimintaterapeutti, Koivukylän hoivakoti
Toimintaterapeutti Pienten lasten psykiatrian päiväyksikkö
Ammatillisen kuntoutuksen ohjaaja

Toimintaterapeutti määräaikainen Hämeenlinna
Toimintaterapeutti, perheintensiiviyksikkö, Valkeakoski

Toimintaterapeutiksi Fysiatrian palveluyksikköön, KYS
Toimintaterapeutti Nuorisopsykiatriaan Raaseporin kampukselle
