Viestinnän asiantuntija
Vaalan kunta
Tehtäviin kuuluvat poikkihallinnollinen kunnan ulkoinen viestintä eri kanavineen, kunnan markkinointi ja siihen liittyvän materiaalin tuottaminen. Tarjoamme sinulle haasteellisen, itsenäisen ja monipuolisen työn Kainuun meren eli ainutlaatuisen Oulujärven rannalla. Vaala on luonnonläheinen pieni suuri kunta Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuun rajalla. Vaala on myös osa Rokua Geoparkia, joka on saanut ensimmäisenä Suomessa UNESCOn Global Geopark -statuksen. Haasteellisen ja monipuolisen tehtävän lisäksi viestinnän asiantuntija on mukana kehittämässä koko kunnan toimintatapoja ja painopisteitä. Tarjoamme kehittämismyönteisen ja innovatiivisen työyhteisön tuen, modernit työkalut, joustavat työajat sekä mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön. Edellytämme valittavalta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Lisäksi odotamme ulospäinsuuntautuvaa asennetta, luovaa ja strategisesti fiksua otetta viestintään, erinomaista suomen kielen taitoa, hyvää englannin kielen taitoa sekä innostusta tehdä kanssamme kunnastamme entistäkin parempi, ihmislähtöisempi ja vuorovaikutteisempi. Arvostamme paineensieto- ja yhteistyökykyä, joustavuutta sekä kokemusta projektinhallinnasta. Lisäksi kokemus mm. Canvan, Facebookin, Instagramin, WordPressin ja Adobe illustratorin käytöstä katsotaan eduksi. Kokemus vastaavista tehtävistä sekä kunnallishallinnon tuntemus auttaa tehtävän menestyksellistä hoitamista. Tehtävän hoitaminen vaatii ajokortin. Viestinnän asiantuntija työskentelee tiiviisti kunnanjohtajan, osastojohtajien, ja vastuualueiden esihenkilöiden kanssa. Poikkihallinnollinen yhteistyö on osa viestinnän asiantuntijan arkea. Tehtävä on vakituinen. Työsuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tasopalkkajärjestelmän mukainen tehtäväkohtainen palkka asettuu välille 2976,61- 3086,61 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi maksetaan mahdolliset työkokemuslisät. Työ alkaa mahdollisimman pian ja siinä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Valitun on ennen paikan vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Vaalan kunnanjohtajalle osoitetut kirjalliset hakemukset ansioluetteloineen tulee jättää 26.10.2025 mennessä sähköisesti kuntarekry.fi -palvelussa. Haastattelut tehtävään järjestetään alustavasti 30.10.2025. Tehtävässä alkaa mahdollisimman pian, kuitenkin sopimuksen mukaan. 8.10. klo 13-14, 9.10. klo 9-10 kunnanjohtaja Minna Kärkkäinen 0400855946 tai sähköpostilla minna.karkkainen@vaala.fi
Vastaavat työpaikat


