Päiväkodin johtaja
Ilomantsin kunta
Ilomantsin kunta hakee päiväkodin johtajaa varhaiskasvatukseen 1.8.2025 alkaen vakinaisesti täytettävään virkaan. Varhaiskasvatuslain mukaan kelpoisuusvaatimuksena päiväkodin toiminnasta vastaavan johtajan tehtävään on kelpoisuus 26 tai 27 §:ssä tarkoitettuun varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin tehtävään ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito. Päiväkoti Vunukassa on viisi ryhmää, ja siinä toimii myös vuoropäivähoito. Lapsia on noin 75 aikuisia noin 30. Tehtäävän kuuluu perhepäivähoidon ohjaaminen. Ilomantsin kunnan varhaiskasvatuksessa on yksi perhepäivähoitaja. Esikoululaiset ovat Ilomantsissa koulun puolella. Etsimme organisointitaitoista johtajaa, jolla on taito kohdata lapsia, perheitä ja henkilökuntaa hyvässä vuorovaikutuksessa. Tehtävässä vaaditaan kykyä tehdä päätöksiä ja ratkaisukeskeisyyttä. Valinnan ehtona on, että valittu esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa (504/2002) tarkoitetun rikosrekisteriotteen. Valitun henkilön tulee ennen tehtävän vastaanottamista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävässä noudatetaan Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimusta (OVTES) ja kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työntekijöillämme on käytössä hyvä työterveyshuolto, työsuhdepolkupyöräetu sekä Epassi. Työpaikkamme on savuton. kasvatus- ja opetuspäällikkö Matti Yrjänä, matti.yrjana@ilomantsi.fi, 0401043103 varhaiskasvatuksen esimies Iiris Kyykallio, iiris.kyykallio@edu.ilomantsi.fi, 0401043145
Vastaavat työpaikat