Kesätyöntekijä tekoälyopastajaksi Innocumille
ATA Henkilöstöpalvelut Oy
Kiinteistö Oy Isoharja on Siilinjärven Harjamäessä toimiva yhtiö, joka on perustettu vuonna 2001. Yhtiö tunnetaan markkinointinimestään Yrityskeskus INNOCUM. Yhtiön omistuksessa on 12 erilaista rakennusta ja n. 55 ha maa-alue ja se on toimialallaan Pohjois-Savon toiseksi suurin. Yrityksiä ja yhteisöjä alueella toimii lähes 70.Etsimme nyt Innocumille kesätyöntekijää tekoälyopastajaksi!Millaista työtä olisi tarjolla?Työntekijä opastaa ja kertootekoälyn perusteita Innocumin alueen yrityksille, joille palvelu tullaan suuntaamaan. Tarkoituksena on ikään kuin kouluttaa perusteita yrittäjille, jotka eivät vielä ole laajasti hyödyntäneettekoälytyökaluja liiketoiminnassaan. Osalle yrittäjistä tekoälytoiminnot voivat olla täysin vieraita, ja osalla on jo hieman kosketuspintaa niihin.Kerrot omia näkemyksiäsi, millaisissa tilanteissa tekoälyä voisi asiakkaan toiminnassahyödyntää ja miten siitä voisi saada arvoa liiketoimintaan.Ajatuksena on, että olet Innocumin alueen yritysten tavoitettavissa sekä vierailet aktiivisesti yrittäjien luona keskustelemassa tekoälyn mahdollisuuksista. Rooli on uusi, eräänlainen pilotti tekoälytoimintojen kehittämiselle sekä teeman kiinnostavuudelle Innocumin alueen vuokralaisille. Alueen asiakasyritykset saavat palvelun veloituksetta käyttöönsä.Olennaista arjessa on viestintä ja asiakaspalvelu. Asiakkaille laaditaan kalenteri, josta he voivat varata aikoja sinulle. Alueen yrityksilletehdään selkeitä tiedotteita, milloin olet paikalla ja millaista palvelua sinun kauttasi saa. Kohtaat työssäsi päivittäin vuokralaisasiakkaita ja yhteistyökumppaneita, joten olet yksi yhtiömme kasvoista kesän aikana. Raportoit ja teet työssä tiivistä yhteistyötä Innocumin toimitusjohtajan kanssa.Mikäli pilotti onnistuu ja palvelulle nähdään tarvetta sekä kiinnostusta, voi roolista tulla sinulle pidempiaikainen projekti myös kesän jälkeen osa-aikaisesti.Millaista tekijää etsimme?Toivomme hakijalta harrastuneisuutta ja omaa kiinnostusta tekoälytoiminnoille.Olet käyttänyt erilaisia tekoälytyökaluja opinnoissasi tai vapaa-ajallasi.Tarjoamme paikkaa ensisijassa opiskelijoille, esimerkiksi lukio- tai AMK-opintojaan suorittavalle henkilölle. Emme etsi alan superammattilaista, vaan haluamme tarjota nuorelle työelämäkokemusta sekä mahdollisuuden kehittää uudenlaista palvelua Innocumin alueelle!Pääset itse vaikuttamaan rooliin ja työtehtäviisi, joten etsimme itseohjautuvaa ja aktiivista luonnetta. Omaathan asiakaspalveluhenkisen ja sosiaalisenasenteen sekä hyvät viestintätaidot niin suullisesti kuin kirjallisestikin. Hyvät organisointitaidot ja ongelmanratkaisukyvyt ovat avaintekijöitä tässä roolissa, sillä tekoälyasiat voivat olla täysin vieraita asiakkaille, jolloin sinun tehtävänä on kannustaa sen hyödyntämiseen sekä löytää keinoja, joilla se voisi helpottaa asiakkaidemme arkea.Kykenet työskentelemään positiivisella asenteella ja olet halukas itsekin oppimaan kesän aikana uutta alueen yrityksiltä.Kesätyömahdollisuus soveltuu myös alle 18-vuotiaalle nuorelle!Työsuhdetiedot ja hakuprosessiTyösuhde solmitaan määräaikaisena kesän ajalle, arviolta kesäkuun alkupuolelta elokuun puoliväliin. Ajankohdissa sekä kestossaon joustomahdollisuutta huomioiden esimerkiksi opintojesi aikataulut. Työaika on arkipäivisin kello 8.00 - 16.00 välillä.Työsuhde solmitaan rekrytointikumppani ATA Henkilöstöpalveluiden kanssa, ja siinä noudatetaan henkilöstöpalvelualan työehtosopimusta.Tehtävän palkkaus on noin 12€/h.Palkanmaksu on kerran kuukaudessa. Työympäristö on mielenkiintoinen ja tarjoaa sopivasti haastetta! Työssä sinua tukevat Innocumin toimitusjohtaja Janne sekä asiakkuus- ja viestintävastaava Jaana.ATA Henkilöstöpalvelut hoitaa alkuvaiheen hakijakarsinnan ja haastattelut. Toiselle kierrokselle valittavat hakijat etenevät haastatteluun Innocumille. Hakuaikaa on 31.5.2025saakka, aloitamme haastattelut jo hakuaikana.LisätiedotLisätietoja rekrytoinnista saat Janne-Pekka Pesonen, 044 491 4588, janne-pekka.pesonen@atarekry.fitai Henna Rönkä, 044 343 1201, henna.ronka@atarekry.fi.
Vastaavat työpaikat
ICT-koordinaattori
IT-pääsuunnittelija
Tekninen asiantuntija / IT-asentaja
ICT-suunnittelija
