Ohjaaja, Kulttuurinen nuorisotyö
Turun kaupunki
Ohjaajan tehtävään sisältyy asiakaspalvelutehtäviä, nuorten kohtaamista ja Vimman toiminnan kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Työ saattaa sisältää iltatyötä ja satunnaisesti viikonlopputyötä. Työssä painottuu nuorisotyön työmuotojen ja viestinnän tehtävät yhteistyössä nuorten, työntekijöiden ja muiden toimijoiden kanssa. Työn tavoitteena on myös vahvistaa ja tukea nuorten osallistumis- ja toimintamahdollisuuksia erilaisissa toimintaympäristöissä. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva opisto- tai kouluasteinen tutkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus. Tehtävä edellyttää hyvää digitaalisten kanavien, viestinnän ja markkinoinnin sekä someviestinnän vahvaa osaamista sekä erilaisten järjestelmien ja ohjelmistojen hallintaa. Lisäksi edellytetään nuorisotyön osaamista, aktiivista työotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja sekä valmiuksia moniammatilliseen verkostoyhteistyöhön. Valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Eduksi luetaan nuorisotyön erilaisten toimintamuotojen tuntemus ja kokemus. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Miia Sankari, miia.sankari@turku.fi 24.- 28.3. Minna Saarinen, minna.saarinen@turku.fi Hakemuksen jättäminen: Täytetään ilman hakumenettelyä
Vastaavat työpaikat
Kesätoiminnan ohjaaja
Ohjaaja, Sastamala
Työvalmentaja, sähkö- ja automaatioala
Kesätyöntekijä (nuorisotyön, teologian, kirkkomusiikin opiskelija)
Nuoriso-ohjaaja, alue- ja osallisuustyö
Koulunuorisotyöntekijä
Koulunuorisotyöntekijä
Yritys- ja koulutuspalveluiden asiantuntija
Avoin oppisopimuspaikka: ohjaaja
Nuoriso-ohjaaja, oppilaitosnuorisotyö
Nuoriso-ohjaaja, koulunuorisotyö
Nuorisotyönohjaaja
Koulunuorisotyöntekijä
Nuoriso-ohjaaja

Kouluvalmentaja, Uomarinteen koulu

Kouluvalmentaja, Havukosken koulu

Kouluvalmentaja, Kytöpuiston koulu

Kouluvalmentaja, Lehtikuusen koulu

Kouluvalmentaja, Veromäen koulu
