Assistentti, Kaupunkisuunnittelukeskus
Espoon kaupunki
Assistentin keskeisenä tehtävänä on vastata kaupunkisuunnittelulautakunnan kokousasioiden valmistelusta kaupungin päätöksentekojärjestelmässä sekä vastata lautakunnan päätösten täytäntöönpanoon liittyvistä tehtävistä. Lisäksi assistentin toimenkuva sisältää muita monipuolisia keskuksen yleishallintoon liittyviä tehtäviä kuten talouteen, hankintoihin ja tiedonhallintaan liittyviä kokonaisuuksia. Assistentti tekee yhteistyötä kaupunkisuunnittelukeskuksen ja kaupunkiympäristötoimialan henkilöstön sekä kunnan luottamustoimiin valittujen henkilöiden kanssa. Meillä pääset osaksi kehittämismyönteistä palvelualuetta, joka tuottaa tukipalveluita koko kaupunkisuunnittelukeskukselle. Tarjoamme sinulle laaja-alaisen ja mielenkiintoisen tehtävän, jossa voit kasvattaa omaa osaamistasi. Esihenkilönäsi toimii kehittämispäällikkö. Tehtävässä noudatetaan kunnallista virka- ja työehtosopimusta (KVTES) ja kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työpaikan nimi: Kaupunkisuunnittelukeskus, Tekniikantie 15, 02150 Espoo. Työaika: 36 h 15 min / viikko Tehtävä on vakinainen. Kelpoisuusvaatimukset: Soveltuva ammattikorkeakoulu-, opisto- tai koulutasoinen tutkinto tai ammattitutkinto Tehtävän hoitaminen edellyttää kokemusta asianhallinnasta ja taloushallinnosta, hyvää tietoteknistä osaamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Lisäksi edellytämme hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn sekä järjestelmällisyyttä ja joustavuutta. Kokemus kunnallishallinnosta, julkisista hankinnoista ja Dynasty-asianhallintajärjestelmän käytöstä katsotaan eduksi. Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea! Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia. Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi. Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/ Lisätietoja antaa kehittämispäällikkö Tiina Eronen puh. 050 434 2661 (tavoitettavissa 6.8. klo 10-12 ja 11.8. klo 14-16).
Vastaavat työpaikat
Administration Assistant
Toimistosihteeri
Hallintosihteeri
Hallinnon asiantuntija
Hallintoassistentti Geonova
Viestintä- ja hallintoassistentti Keravalle tai Turkuun, osa-aikatyö
Hallintoassistentti Kuopion yksikköön
Hallintovastaava
Hallintopalvelusihteeri
Kiinteistöpalvelukoordinaattori
Toimistoassistentti Barona Helsinki
Kiinteistöassistentti

Hallintoasiantuntija
Henkilöstösuunnittelija
Recruitment of office and sales person

Korkeakouluharjoittelija yhteisöpalveluihin (2 hlöä)
