Raskaanpuolen Asiakkuuspäällikkö Helsingin Tapulikaupunki
Suomen Euromaster - Helsingin Rengashotelli Oy
Euromaster on Euroopan johtavia rengasalan yrityksiä, joka toimii 17 Euroopan maassa. Olemme oman alamme ammattilaisia ja ylpeitä siitä, mitä teemme. Työntekijöidemme taidot ja kokemus karttuvat jatkuvasti sekä päivittäisessä työssä että koulutuksissa. Tapulin Euromaster on eri vuosikymmenten aikana tullut autoilijoille monelle sukupolvelle tutuksi maantieteellisen alueensa, palvelualttiuden, joustavuuden ja rengasalan osaamisensa vuoksi niin henkilöauto kuin raskaanpuolen asioissa. Nykyisin Tapulin toimipiste, useiden yhdistymisten myötä palvelee asiakkaitaan entistä paremmin ja laajemmin yrittäjävetoisena, nyt muutosten ja kasvun myötä etsimme joukkoomme kokenutta ja menestyksekkäästi asiakkaitaan palvelevaa avainasiakaspäällikköä/myyjää. Nykyisten asiakkaiden asiakassuhteiden ylläpidon lisäksi tehtäviisi kuuluu uusasiakashankintaa sekä raskaanpuolen myynnin kehittäminen. Kehittymisen myötä työtehtäviisi kuuluu halutessasi raskaanpuolen myyntitiimin johtaminen. Arvostamme kokemusta ja näin ollen sinulla on näyttöä jo tehdystä työstä useita vuosia. Palkkaus Palkkaus sovitaan erikseen, mutta lupaamme että se on hyvä sillä palkan lisäksi maksamme provision tekemästäsi katteesta. Miksi Euromaster ja etenkin Tapulin piste? Tapuli on tänä päivänä yrittäjävetoinen ja meille yksi tärkeimmistä, yritystoimintaamme ohjaavista tekijöistä on asiakaskokemus ja sen mukana tuoma tulos. Tuloksen perusteella meillä maksetaan aina hyville tekijöille hänelle kuuluva palkka, joten jos olet paras, ota meihin yhteyttä. Hakemukset otamme vastaan ainoastaan sähköpostilla, mutta jos haluat keskustella asiasta, soita meille. hakemukset sähköpostilla palkkatoiveineen. Palkan lisäksi provisio maksetaan automaattisesti
Vastaavat työpaikat
TOIMIPAIKKAPÄÄLLIKKÖ
Oulu2026 -näyttelyiden asiakaspalvelun vastaava (venue manager)
Customer Success Manager | Koko Suomi
Yrityskumppaniksi juhla-alalle
Myyntipäällikkö
Account Manager / uusasiakasvastaava
Booking Handling Team Leader
Network and Client Management UK
Asiakkuuspäällikkö
Lähiesihenkilö Potilasasiavastaavatiimiin
Palvelupäällikkö (IT)
Yksikönpäällikkö
